lauantai 16. maaliskuuta 2019

Talo tuntuu tyhjältä

Bruno lähti tänään uuteen omaan kotiinsa ja kasvattaja on itkenyt silmänsä punaiseksi. Onhan se selvä, että näihin aina kiintyy ja Brunon, tämän Upponalle Ainokaiseni kohdalla kiintymys noin kymmenkertaistui. Yleensä minun pentueeni ovat olleet huomattavan isoja, vain muutama viiden pentue, mutta isoimmat kymmenpäisiä. Koska Bruno oli yksi ja ainoa kohdistui, siis kiintymys häneen kaikkien niiden puuttuvien puolesta., myös Fiiu-äidin rakkaus. Tämä yksi ja ainokainen sai siis kaikille muillekin ennakkoon varatun rakkauden vain itselleen, eikä se siitä ryöppyävästä rakastamisesta piloille mennyt -Päinvastoin.
  Brunosta tuli itsenäinen ja reipas melkein taistelijaluonne - se kyllä selviää elämässään. Se myös oppi yksin olemaan kun ulkoilutin sen äitiä ja mummia. Usein se tuli iloisena vastaan kun tultiin, usein myös jatkoi paluustamme huolimatta uniaan.
Päivisin se osasi mennä nukkumaan kun sitä väsytti ja osasi mennä rauhalliseen paikkaan- melkein piiloon. Huolestunut kasvattaja etsi sitä nähden mielessään sen jossain pahassa paikassa sähköiskun saaneena sähköjohto suussaan tai jumissa jossain pahassa paikassa. Tyttäreni joskus osuvasti onkin sanonut, että "aina sä äiti oot "tappamassa" niitä pentujas- relaa, se pärjää. Ja niin pärjäsikin.
Ulos asioiden tekeminen onnistui melkein ensimmäisellä kerralla. Ovi pihalle auki ja Bruno pisulle. Kakat se myös oppi alta aikayksikön, Viime päivinä osasi jo raapia ovea ja pyytää siten kakalle. Bruno rakasti lunta ja osasi hienosti kiivetä lumivuorille, jonka katolta pudonneet lumet muodostivat.
 
 
Uudessa kodissaan se joutuu opettelemaan kerrostalon kummallisuudet, mutta uusi perhe on innostunut ja palkinnut kasvattajaa käymällä kerran viikossa Brunoa tapaamassa niin, että se jo tunnistaa heidät ja viimeksi jopa itki heidän peräänsä.
Brunon pikkuisäntä ja emäntä osaavat kyllä käsitellä koiraa ja  kohdella sitä kunnioittavasti (kasvattaja on tarkistanut). Brunon nuori isäntä on myös osannut kietoa Brunon kasvattajan pikkusormensa ympärille arvostamalla leipomiani korvapuusteja ja taisinpa tehdä Brunon lähtöpäiväksi suklaakakunkin lähtiäisiksi, jotta uudelleen tapaisimme. Bruno sai ihanan kodin ja uskon, että näemme sen ja perheensä vielä monta kertaa, vaikka näyttelyissäkin - kenties jos kaikki menee hyvin.