Voittajaviikonloppu

Helsingin Messukeskuksen Voittajanäyttelyt itsenäisyyspäivän aikoihin ovat olleet ohjelmassani aina 80-luvulta lähtien, eikä tämäkään viikonloppu poikkeusta tehnyt. Sain muutamaa päivää ennen näyttelyä mahtavan flunssan ja tietysti se iski myös poskiontelohin, niin että monena päivänä kumartuessa heitätti ja muutaman kerran lensin päin kirjoituspöydän tuolia ja siitäpä sitten on muistona valtava mustelma palleassa.
Mutta sydämessä on lämpö ja se on täytetty ihanilla muistoilla. Lauantaina kilpailtiin Helsinki Voittaja -14 tittelistä, tuomarina Elena Ruskovaara. Yllätyksekseni vain 2 narttua oli ilmoitettu kisaan; toinen oli kaunis veteraani ja se toinen Ruska, yleensä näyttelyissä on narttuja kaksinverroin uroksiin verrattuna, korkeat ilmoittautumiskulut ovat taatusti vaikuttaneet ilmoitusten määrään, varsinkin kun seuraavana päivänä oli arvostelemassa rotuumme erikoistunut tuomari Hollannista.
Ruska voitti kilpakumppaninsa ja sai Helsinki Voittaja tittelin HeW-14. Itkun ja ilon paikka oli kun kasvattini jo melkein 10 vuotias Aku (Humphrey Bogart) voitti ensin veteraanit ja sitten vielä urokset ja Ruskankin, joten siitä tuli rotunsa paras ja sai viemisinään pitkään titteliriviin lisättäväksi HeW-14 ja HeVW-14 tittelit. Itku silmässä iloitsin Akun jäähyväisnäyttelystä, varsinkin kun näin sen kovasti nauttivan kehässä esiintymisestä. Häntä heiluen se iloisesti seurasi Liisaa ja meillä riitti muistelemista. Aku nimittäin otettiin ensin kotikoiraksi, koska sen kivesten laskeutumisesta ei luovutusikään ehtiessä ollut täyttä varmuutta. No kotikoira on kerännyt pari riviä titteleitä ja sai tänä viikonloppuna yhteensä kolme lisää, kun sai myös VeteraaniVoittajatittelin sunnuntaina.
Ilonaihetta antoi "toinenkin kotikoiraksi" ostettu Seita-mummun poika Saku (Quisbel Does) sijoittumalla Paras uros neloseksi ja kuittaamalla varacacibin. Sakukin on jo muutaman maanvalio ja cacibejakin sillä jo on plakkarissa. Ihana Iida-Lotta on kouluttanut Sakua myös tokossa ja agilityssä ja koiratanssissa ja ihan hengästymiseen asti kaikenlaisissa harrastuksissa. Mahtava päivä Buffingeilla.

ROP Buffing Humphrey Bogart "Aku" & VSP Buffing Ruska Quibus "Ruska"
Tuomari Elena Ruskovaara

Sunnuntaiaamuna mietin muutamaan kertaan, kannattaako flunssaisena lähteä jo kukon laulun aikaa Messariin, mutta vanhasta kokemuksesta tiesin, että autojonot Messariin ovat melkoiset jamitä aikaisemmin sinne ajaa, sitä paremman paikan saa. Ykkössuosikki on ensimmäinen kerros, sieltä ei tarvitse portaita pitkin raahata näyttelyhäkkiä, tuolia eikä reppua, puhumattakaan että hissiä joutuisi odottamaan. Joskus vuosia sitten siskonmies Jussi keksi painella portaita alas ja ottaa sieltä hissin ja ajaa ylimpään kerrokseen, minne hissi ei muuten olisi ehtinyt millään tai jos ehti,  oli täynnä väkeä ja varusteita. Joku irvileuka kehällä toivoikin, että järjestäjät kieltäisivät puutarhakalusteiden tuonnin, senverran ahdasta noisssa tarkkaan rajatuissa häkkialueissa on ja siinä toinen syy lähteä heti aamusta, vaikka kehämme oli vastailtapäivällä viimeisenä.

Messari on vuosien varrella kehittynyt hurjasti. Lyhyempi matka uudelle ovelle parkkitalosta tuli tarpeeseen. Ei niinkään Ruskatyttöselleni, sillä kun on karvaa vaikka pariin turkkiin jakaa ja tämän rodun ohjehan on, ettei kammattaisi viikkoon ennen näyttelyä. No Ruska jättää pentuturkille jäähyväisiä, joten sitä on kammattava vielä näyttelyssäkin ja siksi sateessa seisominen laskee kampaamisesta pörhöllään olevaa turkkia, tassuille tosin ei tee niinkään hyvää tallustella kuralätäköissä, eikä työkoiran rooliin oikein sovi tallustella sadekengissä näyttelyyn (aikanaan ensimmäinen kasvattajani Rantasen Leila teki sellaiset Siirille ja Nerolle, missä lienevät nyt).

VSP Il Tobi di Rosa van Hoefflaecken's Cocó & ROP Buffing Ruska Quibus "Ruska"
Tuomari Jan de Gids, Alankomaat

Rotua arvostelemaan olimme saaneet ihanan "vanhan" sympaattisen hollantilaisen, rotuun erikoistuneen Jan de Gidsin, joka on mm Rotterdamin ison kansainvälisen näyttelyn monivuotinen puheenjohtaja ja bauceron-kasvattaja. Hänen ansiostaan osallistujamäärä sunnuntain kehässä oli lauantaihin verrattuna kaksinkertainen. Omia kasvattejani oli Ruskan lisäksi veteraani Aku, joka taas sai VeteraaniVoittaja tittelin ja Ruskan täti Hulda (Quintessa), joka myös sai hienon arvostelun EH:n. Ja niin siinä sitten kävi, kuten Katan ottamasta kuvasta näkyy, PikkuRuskani otti ja voitti koko rodun ja meidän oli aika lähteä kohti isoa kehää, joka sitten onkin ihan oma juttunsa ja itketyksen paikka. Olin flunssasta johtuen jo aika raatona ja siksi yritimme suostuisko Ruska esiintymään yhtä iloisena Jennan kanssa. No ei noussut häntä ja taisin saada Jennalta toruja siitä, etten ole opettanut Ruskaa muiden kanssa esiintymään. No satun vaan nauttimaan siitä, että minulla on oma näyttelykoira, eikä juuri ole ollut tilaisuuttakaan pyytää muita sitä esittämään iästä johtuen ja siitäkin, että hyvillä esittäjillä on ollut omat koiransa.

Niinpä sitten päätin mennä itse Ruskan kanssa isoon kehään flunssaisesta olosta ja heitättämisestä (johtuu poskiontelotulehduksesta) huolimatta. Ruskakaan ei ollut saanut levähtää kehän jälkeen, syömisestä puhumattakaan, niin kiire meillä oli kehän jälkeen ennakkoarvosteluun, jonka piti alkaa ensimmäisenä, mutta siirtyi sitten muutamien kehien myöhästymisen vuoksi vasta kolmanneksi. Siinäpä sitten istuimme odottamassa esiarvostelua ja näyttelytavarat vesipullo, kukkarot ja Ruskan häkki olivat ihan toisessa hallissa.
Isoon kehään liittyy vuosikymmenten aikaisia muistoja. Yli kaksikymmentä vuotta sitten tyttäreni Laura kilpaili Voittajassa junnukehässä Suomen mestaruudesta, minä istuin katsomossa, itkin ja kuuntelin kananlihalla Radetzjymarssia, jonka soidessa junnut juoksivat kehään. Nyt Laura vastaa ohjelmapäällikkönä isojen kehien järjestelyistä ja muistakin Voittajanäyttelyn tapahtumajärjestelyistä.
Kymmenen vuotta sitten Ruskan isoäiti Seita oli kanssani Voittaja-04;na samassa kehässä. Väsymys ja nälkä unohtuivat kun screeniltä näin Lauran saattavan Gidsin arvostelemaan ja takana soi Radetzkymarssi (tosin onneksi vähän sivistyneempänä klassisena versiona, ei sellaisena meluavana sotilasmarssina)- Ja niin sitä sitten tultiin sinisiin valoihin isoon kehään lapsenlapsi Ruskan kanssa; Ruska juoksi hienosti häntä heiluen, eikä säikkynyt nuoresta iästään huolimatta musiikkia, kuulutuksia ja katsomon taputuksia. (Jenna nauroin jälkeenpäin, että Ruska juoksi reippaasti edellä ja mummeli yritti pysyä perässä). JA ME PÄÄSIMME VIELÄ JATKOONKIN  kahdeksan parhaan joukkoon ja vaikkemme sijoittuneetkaan neljän joukkoon, oli jatkoon pääsy päivän ja ehkäpä elämäni huippukohta ja kuin kuorrutus vuosikymmeneien juhlakakkuun - joululahja ennakkoon. Pois lähtiessämme sain vielä halata ohimennessäni Lauraa; voisiko äiti-ihminen ylpeämpi kasvateistaan olla, sekä siitä parhaasta ihmislapsikasvatista että siitä karvaisesta nelijalkaisesta kolmannen polven kasvatista myös Tässä sitä sitten seisotaan Ison Kehän 1 rynmässä, ehkä emme ole ihan edustuskunnossa kumpikaan. Kuume nousussa esittäjällä ja Ruskan kampa parin hallin takana.