T-pentueessa alkavat luonteetkin jo näkyä. Nyt lapset kulkevat jo itsenäisesti mamman maitobaariin - ja millä vauhdilla. Samaan aikaan ne ovat myös huomanneet, että täällä on myös kavereita. Muutamana aamuna kun olen havahtunut hereille, on pakko ollut kurkistaa laatikkoon tarkistaaksenin, ovatko ne vielä hengissä, vaikka ovat nukkuneet jo lähes viisi tuntia yhteen putkeen, eivätkä silti edellisten buffingien tapaan huudakaan mammaa kurkku suorana ja niin, että kuuluu. Siellä ne leikkivät rauhallisesti keskenään, pureskelevat toisiaan, pussailevat ja imeskelevät toisiaan hännänpäästä ja vähän muistakin ulokkeista. Eikä laatikosta kuulu muuta kuin pientä tuhinaa ja massutusta. Pennut saattavat tutustua siskoksiinsa vaikka kuinka kauan, eikä siitä huolimattakaan kuulu vaativaa kiljuntaa. Vasta kun mammaRuska tulee maitobaareineen paikalle, alkaa senpäiväinen tohina.
Ilmeisesti Ruskan maito on riittoisaa ja ravitsevaa ja Ruska tasaisen rauhallinen loistomamma koska laatikossa ollaan niin tyytyväisiä, ihanaa huomata se, koska hurjan alun jälkeen Ruska oli 3-4 päivää kokonaan syömättä ja pitkällä antbioottikuurilla. Mustaa huumoria olenkin viljellyt itseäni piristääksenin kyselemällä, olisivatko nämä nyt sitä paljon puhuttua antibootilla ruokittua "karjaa". Eivät tietenkään, onneksi Ruska oli perusterve ennen tämän karmean leikkausjakson alkua ja toipui olosuhteisiin nähden loistavasti, eikä sen kunnon huonontuminen näkynyt pennuissa.
Nyt kun kolmas viikkokin on ylitetty, alkavat pentujen luonteen ominaisuudet näkyä selvästi. Tällä hetkellä aktiivisin ja eloisin taitaa olla se kaveri, joka on perinyt isänsä syntymämerkit eli mustan vyön selkänsä yli ja mustan pisteen hännän alkuun. Kaveri tuntuu perineen myös mustan vyön omistajan rohkean luonteenkin. Kun vingutin uutta lahjaksi saatua vinkulelua, tuli hekeksi hiljaista ja sitten tämä pikkumies alkoi murista, sen jälkeen muristiin ja haukuttiin koko porukan voimalla. No se murina nyt vielä kuulostaa niin herttaiselta hurinalta, että vesi silmiin tulee. Haukahduksetkin ovat vielä aika korkeita ja kimeitä.
Eilen tätä pikkumiestä kävi katsomassa uusi omistajaperhe. Eikös kaveri näyttänyt kaikki konstinsa, rakastui ensi töikseen uuden isäntänsä partaan, söi ahneesti tulevan koiramamman kädestä lihapullat ja senjälkeen "uhosi" pentulaatikossa ravistamalla veljeään korvasta ja lämpöpullona toimivaa nallea hännäntöpöstä.
Eilen laitoin ensi kertaa sanomalehdet laatikon toiseen laitaan. Uskomatonta, mutta se toimii. Sanotaan, että kun pentu kävelee paperilla, joka rapisee kynsien alla, pikkupisu tulee automaattisesti. Toimi eilenkin hyvin, pariin kertaan piti papereita jo vaihtaa.
Tytöistä määrätietoisin on tällä hetkellä ensimmäisenä syntynyt tyttö, jolla on ikäänkuin shakkiruudut selässään. Kun se pentueen ensimmäisenä syntyi, se kiljaisi varsin pontevasti ja suorastaan syöksyi maitobaariin, tarttui hanakasti kiinni ja roikkui imussa kun mamma samaan aikaan synnyttti velipoikaa. Velipoika ja kolmantena syntynyt pentueen toinen tyttö ovat selvästi samaa tyyppiä, reipasta ja vaativaa. Mustan vyön poika ja mustan takajalan poika ovat tyypiltään samanlaisia sutjakoita poikia, näyttävät muka kevyemmiltä, koska ovat väriltään enemmän valkoisia. Musta vyön poika kuitenkin sutjakkuudestaan huolimatta oli punnituksessa porukan painavin. Hihii, taivatat lihakset painaa.
Toisena syntynyt poika oli syntyessään musta-valkoinen, runsaan viikon päästä huomasin pikkupepussa ruskean täplän, jota ensin luulin kakkakikkaraksi, parina seuraavana päivänä havaitsin musta pään ja kylkien mustan värin alla ruskeaa ja tällä hetkellä tämä pikkumies näyttää lähes ruskea valkoiselta. Jännä seurata sen värin muuttumista, Ruskan edellisen pentueen kaksi ruskeaa poikaa muuttuivat jo toisena päivänä mustasta ruskeaksi. Tämä pikkumies on luonteeltaan aika vaativa, tuntuu ettei se saa maitoa ikinä mielestään tarpeeksi. Poika on hereillä kauemmin kun muut ja vaatisi enemmän toimintaa kuin muut, mutta hyvän asennon löydettyään, sekin nukahtaa ihanasti. Onneksi tuntuu siltä, että juuri tämä kaveri, joka tästä pentueesta ensimmäisenä miellytti olomuodollaan minua, on saamassa hienon harrastavan kodin. Jos kaikki käy hyvin, se pääsee paikkaamaan Ruskan enon Sakun äkilisen kuoleman täyttämää tyhjää paikkaa. Surukseni Saku menehtyi kamalaan autoimmuuunisairauteen; verihukkaan yllättäen muutamassa kuukaudessa vasta veteraani-ikään päästyään viime keväänä.
Onneksi nyt on luvattu helteiden väistyvän ja pikkupennuilla on toivoa saada olla pitempäänkin ulkona, nyt ne ovat päässeet vain hetkiseksi ulos, suora aurinko ja kuumuus kun ovat niille vaarallisia.
Hyvänä vinkkinä muuten kerron, että se ns pelastuslakana tai avaruuslakanaksikin nimetty hopeinen lakana, toimii hienosti ikkunaan ripustettuna huoneen viilentäjänä, aurngon säteet heijastuvat ikkunasta pois. Olen kuullut joidenkin keksineen käyttää tätä mainiota lakanaa myös näyttelyissä häkin päällä estämään häkin muuttumista uuniksi.
T-pentujen elämässä siis tapahtuu nyt paljon, opetellaan syömään ruokaa, päästään pitemmäksi ajaksi ulos, päiväunet ulkona, agilityputki ja pallomeri ja uudet omistajat vierailuilla laajentavat niiden elämää valtavasti ja valmistavat niitä kohtaamaan uusia haasteita ja rodulle tyypillistä lentävää elämää.