Rakasta vaivaa

 Tästä se alkoi, surullisesti niin, että menetimme kaksi pentua ja olin menettää myös rakkaan Ruskani. Kuva on otettu klinikalla ja iitä voi laskea, että viisi pentua on syntynyt. Lämpöpulloina ovat lämpimällä vedellä täytetyt   kertkäyttöhanskat.
Onneksi Ruska oli odotuaikanaan tosi hyvässä kunnossa, että kesti rankan synnytyksen ja vielä sen jälkeen keisarinleikkauksen ja kohdun poistonkin eivätkä kahden leikkauksen tikit maitoa täynnä olevien kuumottavien nisien välissä piilossa, tulehtuneet vaikka oli helle ja mätäkuu. Ahkera suihkuttelu auttoi ja piti haavat sopivan pehmeinä.

Tässä poseeraavat kuuden viikon kasvattelun jälkeen Buffing T-vitoset.Vyyhti, Nestori Diva, Hugo ja Hermansson.
Ylihuomenna vitoset täyttävät sen sallitun 7 viikkoa, jolloin niiden on lupa lähteä kohti uusia seikkailuja.
Eu-määräysten takia tänne vielä jää
Hollantiin lähtevä Diva odottamaan matkustuslupaa rokotusten, passin ja varoaikojen täyttymisen jälkeen.

Olemme usein monen kasvattajan kanssa puhuneet siitä, että ainakin tällä rodulla tuo seitsemän viikkoa on ns "korkea aika" lähteä avaraan maailmaan. Viiden viikon jälkeen nämä pannahiset ovat niin tottuneet omaan pentulaatikkoonsa, vaikka sen on suurentunut yli puolella, ja sama koskee pihalle tehtyä aitausta, että ne kurkku suorana vaativat oikeuksiaan päästä nauttimaan talon avoimista ovista, nuuskimaan kaikki kengät eteisessä ja pisumaan ja kakimaan jokaiselle matolle ja aina sanomalehden viereen. Ja kun kerran olet antanut ns "piruille pikkusormen", ne vaativat sitä tietysti jatkuvasti ja pitävät sitä oikeutetaan.
 Vaatimukset eivät suinkaan ole suloisia pikku inahduksia, vaan  huuto pysäyttää kerralla veret uupuneelta kasvattajalta, joka pestyään lattiat, ladattuaan pesukoneen, ulkoilutettuaan perheen muut koirat ja banaanin kiireessä haukattuaan on torkahtanut puolikuoliaana nojatuoliin.Silti rakastan tätä. Ruotsinkielessä on ihana, äitini käyttämä sanonta kärt besvär eli rakasta vaivaa. Tykkään <3

Viimeinen viikko alkaa

No niin viimeinen viikko pyörähtää huomenna käyntiin ja sitten pennut lähtevät kohti uusia seikkailuja uusien ihmistensä kanssa, vain Diva, se tuleva hollantilainen jää tänne lokakuun loppuun asti. Diva tullaan koko Smitin perheen voimin hakemaan takaisin Rollecaterdeeliin.
Olen monasti kehunut, miten rauhallinen ja kiltti tämä pentue on, ne ovat jo pitkään nukkuneet monen tunnin yöunia, tosin nukahtavat jo alkuillasta seitsemän jälkeen ja alkavat sitten aamuyöstä vaatia päästä vapauteen, nyt kun ovat päässeet vapauden makuun. Sadepäivinä meillä on sisällä ollut niin sanotusti avoimet ovet ja tunnustaa täytyy, että kyllä näitä vitosia on vaikeampi paimentaa kuin kokonaista kapallista kirppuja. Niin nopeasti ne katoavat täpötäyteen ahdetussa olohuoneessa tuolien ja sohvien alle tutkimaan, olohuoneeseen kun on makuuhuoneesta ahdettu pentulaatikon tieltä koirasohva ja nojatuoli.
Reippaita ja ulospäin suuntautuvia pentuja. Pusun saavat kaikki, jotka talossa käyvät.
Minusta on aina ollut tärkeää, että uudet omistajat käyvät pariinkin kertaan tapaamassa uusia perheenjäseniään ja pennuille se on hyvin tärkeää, niillä kun on hajumuisti.
Tänä viikonloppuna vitoset varmaan ovat tunteneet olevansa linssiluteita. Minun kun on yksin ollut hankalaa saada koiraa kuvaukselliseen asentoon ja yleensä kun kuvattava tilanne tulee, on kamera aina jossain muualla.
 Nyt kuvattiin perjantaina kahden kuvaajan voimin ja lauantainakin otettiin kuvia, niitä on nyt koneen  muistissa vaikka toisille jakaa.
Näissä kuvaus sessioissakin luonteet paljastuivat. Ehkä varmimmin seisoi Herra Hermansson ja agilitykoiraksi menevä Nestori. Kolmas poika tämä "värikylläinen erilainen nuori" Hugo tahtoi kyllä tehdä jotain ihan muuta kuin seistä paikallaan kuvattavana.
Kaikenkaikkiaan nämä kaikki ovat niin ihanan sosiaalisia ja rakastettavia, niinkuin kuvastakin näkee. pusittavaa porukkaa kaikki.

 Tänään kävi eläinlääkäri laittamassa vaadittavat tunnistamissirut ja otettiin mydogdna testit, josssa selviää mm rodun silmäsairaus PRa, tosin molemmat vanhemmat on testattu, ne eivät kanna tätä silmäsairautta. Siinä testataan myös muita sairauksia, joista uusin rodulla on ns HUU uraattivirtsakiven muodostumiseen johtava kivulias munuaistauti. Ruskamamma on testattu, se on terve, mutta isäpoikaa ei ole testattu, joten varmistetaan sekin näin. Siinä muuten sitten oli pennuilla ihmettelemistä kun ensin laitettiin lapojen väliin mikrosiru ja sitten kolmella eri pulloharjalla rassattiin poskionteloa. Hugoa eläinlääkäri kehui eniten, sillä oli hienot anteliaat poskipussit, eikä se muutenkaan regoinut. Nyt koko sakki vetää autuaan unia ulkona ja mammaRuska lepää sisällä rauhassa ja odottaa, että pennuilta taas jää lautaselle jotain parempaa syötävää kuin mitä se itse saa. Ruska tosin syö ihan samaa penturuokaa kuin pennutkin, mutta varmasti pentujen lautasella on "ruohokin vihreämpää".

sosiaalistutaan jo nyt

Lauantaina aamupäivällä satoi ja pennut joutuivat olemaan sisällä. Selvästi ne ovat jo kyllästyneet samaan olotilaan ja kun aurinko iltapäivällä taas tuli esiin, pääsivät pennut ulos ja sen huomasi. Ne kirmasivat juuri niinkuin keväällä ensi kertaa hakaan pääsevät vasikat.
Eniten ehkä riemuissaan pentujen ulospääsystä oli niiden isosisko Fiiu. Fiiu on kovin leikkisä, Ruska ei ole koskaan oikein osannut leikkiä leluilla, eikä Ruskan äiti Quibuskaan, isoäiti Seita kuului samaan kastiin. Fiiu puolestaan on leikkinyt ja hajottanut alkutekijöihinsä vanhempien koirieni jokaikisen lelun ja kaivannut leikkiseuraa ihan selvästi. Nyt sillä on sitten viisi reipasta vinkulelua leikkikaverina. Sisällä makuhuoneessa Fiiu ei halua mennä niiden aitaukseen leikkimään. Olen miettinyt, mahtaako se johtua siitä, että alkuaikoina sillä ei ollut lupa pentujen luo mennä. Nyt kun pennut ovat ulkona Fiiu on onnellinen.
Uskomattoman nätisti se osaa suhtautua pentuihin ja ihan selvästi opettaa niille leikkiinkutsua ja lähestyy niitä kunnioittavan varovasti. Kun pentu yrittää kurkistaa masun alle katsoakseen, onko siinä baarissa jotain erilaista tarjolla kuin äitikoiralla, se ei ärähdä, siirtyy vaan vähän nolona sivummalle ja aloittaa uuden leikkiin kutsun.

 Ihanasti näissä pennuissa on myös taistelutahtoa, muistan ujon pikkulikkani Riitun, joka ei ikinä tarttunut mihinkään leluun kiinni, vaikka sitä olisi kuinka houkuttanut leikkimään, siitä tuli oikeasti ujo ja hiukan pelokas kaikkea uutta kohtaan. Otan myös syytä niskoilleni, olin siihen aikaan isona pomona TV 1:ssä ja minulla oli oma ohjelmani ja toimin tuotttajana aika moneen ohjelmaan. Illalla ei ollut riittävästi aikaa lähteä sosiaalistamaan pientä metsäläistäni. Asuimme metsän laidassa ja naapureitakaan ei juuri ollut. Siksi korostankin uusien kokemusten merkitystä kasvavalle pennulle.
Nämä vitoset seuraavat hanakasti lelua, jota liikuttelen, murisevat kun vingutan sitä, tarttuvat kiinni ja hyökkäävätkin liikkuvan lelun kimppuun ja ravistelevat sitä hengiltä, lähestyivät rohkeasti myös mustaa isosiskoaan, silloinkin kun sen ensimmäistä kertaa näkivät jo neljän viikon ohitettuaan.
Leikit siis kasvattavat pentua ja emon lisäksi uudet kontaktit ovat tärkeitä. Jos nyt pitäisi mainita porukan rohkeimmat, niin ne taitaisivat mennä juuri syntymäjärjestyksessä. Ensimmäisenä syntynyt tyttö, joka muuttaa Hollantiin ja saa nimekseen Diva ja toisena syntynyt ruskeaksi muuttuva Hugopoika. Hugon kanssa rohkeudesta kilpailee ja melkein voittaakin turkulaistuva herra Hermansson. Nämä herrat H jaksavat painia ja rähistä keskenään kuka milloinkin yllä kuka päällä. Porukan älykkö on kolmas poika Nestori, se ensimmäisenä keksi miten lautaselta syödään velliä ja taisi se olla ensimmäinen myös sanomalehdelle pisumisen keksijä. Toinen tyttö on suloinen ja niin kovin naisellinen Divaan verrattuna. Se pääsee leikkimään isoon laumaan ja saa paljon leikkikavereita. Hermanssonillekin on seuraa luvassa ponin kokoinen mustaterrieri ja monta, monta kissaa.Kyllä siinä luonnetta vaaditaankin. Onneksi sitä on.Toistaiseksi vielä harjoitellaan

 elämäntaitoja täällä kasvattajan luona ja nukutaan ulkoilmassa, ja aina mieluummin ruohikossa kuin pehmeässä häkissä.

Eilisen sadepäivän jälkeen on tänään ja huomennakin luvassa kaunista ja lämmintä ilmaa, päästään ulkoilemaan ja harjoittelemaan ruohopissaa. Eilen siis pentujen elämänpiiri laajeni yli kaksinkertaiseksi, kun pentulaatikon seinä avattiin. Laminaattilattialla tassujen luistoa estänyt matto muuten oli suositumpi pisupaikkana kuin laatikon sanomalehdet. Tänään matto on pesussa ja ruoholle pisumiset toivottavia. Maisemien eilen avauduttua ensimmäisen kerran, pennut näkivät aitauksen läpi ja kuulivat kodin ääniä, harjoitusta sekin, pölynimuria ei vielä esitelty. Selvästi ne kuitenkin hakeutuivat nukkumaan laatikon tutuimpaan kulmaan, sinne uninallejen kainaloon ja yöksi taas suljin laatikon seinät turvalliseksi pesäksi.
Pentunukkumisen ennätyksiä ainakin muiden Buffingpentujen osalta rikottiin taas viime yönä. Kun laatikko taas oli oma pienempi turvallinen itsensä, lapset palkitsivat kasvattajan nukkumalla ensin iltaunia viiden tunnin verran ja Ruskamamman myöhäisen iltasyötön jälkeen unta jatkettiin vielä kuuden tunnin verran. Näin todistettiin siis uusien kokemusten avartamisen seuraukset ja lisäksi myös niiden väsyttävä vaikutus. Laatikosta kuului taas hellyttävää ääntelyä ja haukkuharjoituksia ihan aamuherätykseen saakka. Vitosten uniin olisi mielenkiintoista päästä, millaisia unia päivän tapahtumat niille antoivat? Ravistelisiko reipas poika Hermansson lelut ja sisarukset toiseen kertaan unissaan, kiukuttelisiko Hugo unissaankin, ellei sopivaa nukkumispaikkaa löytyisi. Hugo käyttää paljon aikaa etsiessään sopivaa tyynyä; milloin se on sisko, milloin lelu, milloin se nukkuu pylly pystyssä, milloin niskat kenossa, mutta aina sopivan paikan löytäminen on melko äänekäskin ohjelmanumero.
 Yöunet siis olivat tosi pitkät, vasta viiden aikaan aamusta kuulin pientä tuhinaa, en silloinkaan kiljuntaa, niinkuin edellisillä polvilla viimeistään jo siihen aikaan vaadittiin emolta ja kasvattajalta toimia. Tästä Tpentujen laatikosta kuului vain pientä puuhastelua sisarusten kesken. Laitettiin aamuvelli laatikkoon ja mentiin Ruskan ja pentujen isosiskon, virallisesti puistotädiksi korotetun Fiiun kanssa aamupisulle. Takaisin tullessa velli oli huvennut ja mamman maitobaarin anti maistui. Tätä pentuetta ei totisesti tarvitse "opettaa" yöunille. Monen kasvattajan tiedän kovettaneen sydämensä ja antaneen pentujen tottua siihen, ettei yöllä syödä. Yöunen opettaminen on uusien omistajien huomioonottamista. Ensimmäisten pentujeni aikana hyppäsin pystyyn ja hoitamaan vauvoja pitkin yötä, kunnes muutama ostaja kysyi, enkö ollenkaan opeta niitä nukkumaan öisin. Kovetin siis itseni ja annoin vaatimusten korottua niin isoiksi, että koiramammakin jo halusi auttamaan. Tämän pentueen osalta olen päässyt tosi helpolla. Ruska on herkällä korvalla kuunnellut pentujaan ja minä olen luottanut sen lukutaitoon siitä, milloin kiukutellaan, milloin on oikeasti nälkä.

Mamman maitobaarissa saa vaikka selällään syödä

Elämänpiiri laajenee, ja nimiä annetaan

Nyt on pentue on jo ylittänyt neljän viikon virstanpylvään. Perjantaina täytetään jo kuukauden.vajaan parin viikon päästä vauvat saavat mikrosirut ja niistä otetaan dna-näyte, jolla testataan rodullemme tyypillisiä sairauksia. Niiden tulokset laitan sitten julkisiksi, kunhan ne saadaan.
Pentueesta on ilmennyt jo paljonkin uusia piirteitä. Eniten minua hämmästyttää niiden rauhallisuus. Ruskan edellinen pentue oli paljon äänekkäämpi, vai johtuiko se vaan siitä, että niitä oli kolme enemmän. Tuskinpa siitä, varmasti suurin syy on, että Ruskakin on vain kehittynyt emona, se on tasaisen rauhallinen ja maitoa riittää, jopa niin, että osa porukasta nyrpistää nokkaansa muulle kuin mammakoiran baarin maidolle. Ruoan laadussa ei eroa edelliseen ole, mutta saattaapa olla niinkin, että Ruska heiluttuaan lähes kuoleman rajamailla leikkausten ja tulehdusten jälkeen, on palattuaan elämään alkanut nauttia pennuistaan vieläkin enemmän.
Pennuille on ryhdytty keksimään jo lempinimiäkin sen kennelnimen lisäksi. Kaikilla kolmella pojalla on jo nimet. Se mustan vyön kantaja isänsä merkein merkitty TuttiFrutti OH Ixus saa nimensä paratiisihotelli Ruotsissa sarjan mukaan. Siellä on kuulemma aina ystävällinen Hermansson, siispä tästä kaverista tulee Hermansson tai tuttavien kesken ehkä Hessu. Hermansson on kuvionsakin mukainen taistelijaluonne, sen kaverina tulee olemaan Tuure mustaterrieri, joka on jättisuuresta koostaan huolimatta superkiltti. Hermansson varmasti pärjää sen kanssa, pikkumies on jo selättänyt koko vitosten sakin muutamaankin kertaan ja jokainen sinne laitettu uusi lelu on ravisteltu pölyttömäksi ja hengiltä. Pitäisikö sanoa; varo Tuure, Hermansson tulee kolmen viikon päästä ja pistää tuulemaan! Uskon todella, ettei se säiky hevosen kokoistakaan mustiaista. Yleensähän se niin onkin, että ne suurimmat ovat kilteimmät, niiden ei tarvitse uhota, Hermanssonin ainakin omasta mielestään pitää!Siis uhota, mutta samalla heiluttaa häntää.
Eniten se kokeilee voimiaan velipoika Take a Chance on me`hin, josta tulee Hugo. Hugo osaa panna hanttiin ja antaa todellisen vastuksen velipojalle. Nämä kaksi ovat varsin tasaväkisiä painikavereita, antavat toisilleen puuhaa. Hugo muuttuu päivä päivältä väritykseltään ruskeammaksi, se on pentueen väripilleri, syntyi musta-valkoisena, mutta on muutumassa kolmiväriseksi. Jännää seurata sen kasvua ja erikoisesti värin muuttumista, dna testi kertoo senkin.
Kolmas poika Twilight Time pääsee agilitykoiraksi, siitä tulee Nestori. Nestori on porukan rauhallisin, ensimmäisenä se keksi, miten velliä syödään lautaselta ja ylitti ensimmäisenä pentulaatikkoon emoa varten tehdyn aukon ja pääsi ulkopuoliseen maailmaan tutustumaan. Tänä aamuna sitten laajennettiin pentulaatikkoa niin, että sen ulkoseinä käänettiin vinoon ja pennuille tuli kaksinkertainen tila leikkiä ja tietysti pisua aina vääriin paikkoihin.
Nyt joku kyyy, miksei tytöillä ole nimeä. Toisen tytön perheenisä on saanut aikaa miettiä ja tuntuu pohdintaa riittävän, hollantilaisperheellä oli jo kerran nimenä Finn, mutta lastenlasten mukaan se on miehen nimi, saas nähdä, mihin päädytään.
Jos on pentujen elinpiiri laajennut niin on Ruskan esikoisen Fiiunkin maailmankuva laajentunut. Fiiu pääsi eilen pihalle kesätöihin puistotädiksi ja Ruska oli selvästi mielissään. Rohkeimmin leikkivät Fiiun kanssa Herra Hermansson - tietty, sehän onkin sille hyvää harjoitusta kun se Mustaterrieri Tuurekin on musta, mutta jonkin verran vielä Fiiuakin isompi. Toinen rohkea kokelas neiti hollantilainen oli rohkea ja aktiivinen. Ihana Fiiu oli kuin itse lempeys ja opetti niille ensimäisenä leikkiin pyynnön nostamalla pepun ylös ja lyömällä etutassut maahan.

Hei näähän vuotaa

"Hei näähän vuotaa", huusi "kenneltytökseni" ilmoittautunut ystävätär, jonka kanssa on yhteinen koiramenneisyys vuosikymmenien ajan ja yhteinen koirakin. Ystävätär istui pentulaatikossa ja auttoi vaihtamaan sanomalehtiä, mutta mitä enemmän hän pentuja nosteli, sitä enemmän ne "vuotivat". Sanomalehtien ja alustojen vaihtoon kuluu aikaa ja sitten taas pesukone laulamaan.
Onneksi nyt ovat helteet hellittäneet ja pennut saavat jo olla ulkona pitempään ja harjoitella ruohikolle kyykistymistä. On pennunostajillekin  mukavampaa kun voivat rauhassa tutustua vauvoihin isommassa tilassa pihalla, eikä tarvitse ahtautua koko perheen voimalla ahtaaseen pentulaatikkoon, jonne on taatusti vuotanut muutama pisu vaikka alustat olisi juuri vaihdettu.
No tänään tätä kirjoittaessa sataa ja pentujen on viihdytettävä toisiaan ja sitä ne kyllä ilokseni osaavat enemmän kuin aikaisemmat pentueet. Ne tosiaan saattavat leikkiä laatikossa pitkään huutamatta heti maitobaaria luokseen, toistensa viihdyttämiseen ne eivät tarvitse edes leluja, on kiva maistella kaverin partaa, korvaa, hännänpäätä ja pojilla sitä pikku-uloketta keskellä masua.
Nyt on jauhelihapallerot maisteltu, nyt opetellaan monimuotoista syömistä. Ensimmäiset lihapullaharjoitukset olivat jo viikko sitten ja siinä hommassa kunnostautui ensimmäisenä herra mustanvyön ritari kennelnimeltään Tutti Frutti oh Ixus. Se söi uuden perheensä isännän parran lisäksi tulevan koiramamman kädestä ahneesti jauhelihapullan. Sensijaan ruskeaksi muuttuva poika suorastaan tyrkkäsi lihapullan pois kuonollaan ja hyvä, ettei yökännyt varmuudeksi päälle. Sitkeällä harjoittelulla kaveri kuitenkin keksi idean, siis että sitä raakaa pullaa saattoi imeä pikkuhiljaa suuhunsa kokonaan.
Sitten oli vuorossa vellishow. Se on joka vuosi yhtä raivostuttavan riemastuttava opetustunti. Osa pennuista päättää kävellä vellilautasen läpi. Siinähän pentuparalle käy niinkuin siinä Disneyn filmissä bambille liukkaalla jäällä. On siinä Ruskamammalle ihanaa siivottavaa kunhan performanssi on ohi; velliä on korvassa ja masussa ja tassuissa, seinässä ja sanomalehdellä. Muutama pennuista hoksaa kupletin juonen heti kun pikkulusikalla laitan sen suun eteen lämmintä ja tuoksuvaa velliä, pentu syö ensin lusikasta ja seuraa sitten lusikalla ohjaamista lautasen reunalle. Ruskamamma seuraa kiltisti operaatiota ulkopuolella, se tietää saavansa nuolla lautasen ja pennuista niin mota hyvältä maistuvaa paikkaa.
Elämä on oppimista ja selvästi huomaa, miten pennut väsyvät uusien asioiden edessä. Aina kun uudet ihmiset ovat lähteneet, on pentulaatikossa tosi hiljaista pitkään ja yöllä sulatellaan uusia asioita unissa; juostaan, muristaan, haukahdellaan. Pikkusankarit taatusti kokevat huimia seikkailuja, siltä ainakin laatikon reunalla kuunnellessa tuntuu. On tämä ihanaa, työteliästä, antoisaa ja vastuullista aikaa yrittää opettaa pienille koiran aluille yhteiskuntakelpoista käyttäytymistä ja uusissa kodeissahan se jatkuu vielä pitkään.

Kavereita pentulaatikossa

T-pentueessa alkavat luonteetkin jo näkyä. Nyt lapset kulkevat jo itsenäisesti mamman maitobaariin - ja millä vauhdilla. Samaan aikaan ne ovat myös huomanneet, että täällä on myös kavereita. Muutamana aamuna kun olen havahtunut hereille, on pakko ollut kurkistaa laatikkoon tarkistaaksenin, ovatko ne vielä hengissä, vaikka ovat nukkuneet jo lähes viisi tuntia yhteen putkeen, eivätkä silti edellisten buffingien tapaan huudakaan mammaa kurkku suorana ja niin, että kuuluu. Siellä ne leikkivät rauhallisesti keskenään, pureskelevat toisiaan, pussailevat ja imeskelevät toisiaan hännänpäästä ja vähän muistakin ulokkeista. Eikä laatikosta kuulu muuta kuin pientä tuhinaa ja massutusta. Pennut saattavat tutustua siskoksiinsa vaikka kuinka kauan, eikä siitä huolimattakaan kuulu vaativaa kiljuntaa. Vasta kun mammaRuska tulee maitobaareineen paikalle, alkaa senpäiväinen tohina.

Ilmeisesti Ruskan maito on riittoisaa ja ravitsevaa ja Ruska tasaisen rauhallinen loistomamma koska laatikossa ollaan niin tyytyväisiä, ihanaa huomata se, koska hurjan alun jälkeen Ruska oli 3-4 päivää kokonaan syömättä ja pitkällä antbioottikuurilla. Mustaa huumoria olenkin viljellyt itseäni piristääksenin kyselemällä, olisivatko nämä nyt sitä paljon puhuttua antibootilla ruokittua "karjaa". Eivät tietenkään, onneksi Ruska oli perusterve ennen tämän karmean leikkausjakson alkua ja toipui olosuhteisiin nähden loistavasti, eikä sen kunnon huonontuminen näkynyt pennuissa.
Nyt kun kolmas viikkokin on ylitetty, alkavat pentujen luonteen ominaisuudet näkyä selvästi. Tällä hetkellä aktiivisin ja eloisin taitaa olla se kaveri, joka on perinyt isänsä syntymämerkit eli mustan vyön selkänsä yli ja mustan pisteen hännän alkuun. Kaveri tuntuu perineen myös mustan vyön omistajan rohkean luonteenkin. Kun vingutin uutta lahjaksi saatua vinkulelua, tuli hekeksi hiljaista ja sitten tämä pikkumies alkoi murista, sen jälkeen muristiin ja haukuttiin koko porukan voimalla. No se murina nyt vielä kuulostaa niin herttaiselta hurinalta, että vesi silmiin tulee. Haukahduksetkin ovat vielä aika korkeita ja kimeitä.
Eilen tätä pikkumiestä kävi katsomassa uusi omistajaperhe. Eikös kaveri näyttänyt kaikki konstinsa, rakastui ensi töikseen uuden isäntänsä partaan, söi ahneesti tulevan koiramamman kädestä lihapullat ja senjälkeen "uhosi" pentulaatikossa ravistamalla veljeään korvasta ja lämpöpullona toimivaa nallea hännäntöpöstä.
Eilen laitoin ensi kertaa sanomalehdet laatikon toiseen laitaan. Uskomatonta, mutta se toimii. Sanotaan, että kun pentu kävelee paperilla, joka rapisee kynsien alla, pikkupisu tulee automaattisesti. Toimi eilenkin hyvin, pariin kertaan piti papereita jo vaihtaa.
Tytöistä määrätietoisin on tällä hetkellä ensimmäisenä syntynyt tyttö, jolla on ikäänkuin shakkiruudut selässään. Kun se pentueen ensimmäisenä syntyi, se kiljaisi varsin pontevasti ja suorastaan syöksyi maitobaariin, tarttui hanakasti kiinni ja roikkui imussa kun mamma samaan aikaan synnyttti velipoikaa. Velipoika ja kolmantena syntynyt pentueen toinen tyttö ovat selvästi samaa tyyppiä, reipasta ja vaativaa. Mustan vyön poika ja mustan takajalan poika ovat tyypiltään samanlaisia sutjakoita poikia, näyttävät muka kevyemmiltä, koska ovat väriltään enemmän valkoisia. Musta vyön poika kuitenkin sutjakkuudestaan huolimatta oli punnituksessa porukan painavin. Hihii, taivatat lihakset painaa.
Toisena syntynyt poika oli syntyessään musta-valkoinen, runsaan viikon päästä huomasin pikkupepussa ruskean täplän, jota ensin luulin kakkakikkaraksi, parina seuraavana päivänä havaitsin musta pään ja kylkien mustan värin alla ruskeaa ja tällä hetkellä tämä pikkumies näyttää lähes ruskea valkoiselta. Jännä seurata sen värin muuttumista, Ruskan edellisen pentueen kaksi ruskeaa poikaa muuttuivat jo toisena päivänä mustasta ruskeaksi. Tämä pikkumies on luonteeltaan aika vaativa, tuntuu ettei se saa maitoa ikinä mielestään tarpeeksi. Poika on hereillä kauemmin kun muut ja vaatisi enemmän toimintaa kuin muut, mutta hyvän asennon löydettyään, sekin nukahtaa ihanasti. Onneksi tuntuu siltä, että juuri tämä kaveri, joka tästä pentueesta ensimmäisenä miellytti olomuodollaan minua, on saamassa hienon harrastavan kodin. Jos kaikki käy hyvin, se pääsee paikkaamaan Ruskan enon Sakun äkilisen kuoleman täyttämää tyhjää paikkaa. Surukseni Saku menehtyi kamalaan autoimmuuunisairauteen; verihukkaan yllättäen muutamassa kuukaudessa vasta veteraani-ikään päästyään viime keväänä.
Onneksi nyt on luvattu helteiden väistyvän ja pikkupennuilla on toivoa saada olla pitempäänkin ulkona, nyt ne ovat päässeet vain hetkiseksi ulos, suora aurinko ja kuumuus kun ovat niille vaarallisia.
Hyvänä vinkkinä muuten kerron, että se ns pelastuslakana tai avaruuslakanaksikin nimetty hopeinen lakana, toimii hienosti ikkunaan ripustettuna huoneen viilentäjänä, aurngon säteet heijastuvat ikkunasta pois. Olen kuullut joidenkin keksineen käyttää tätä mainiota lakanaa myös näyttelyissä häkin päällä estämään häkin muuttumista uuniksi.
T-pentujen elämässä siis tapahtuu nyt paljon, opetellaan syömään ruokaa, päästään pitemmäksi ajaksi ulos, päiväunet ulkona, agilityputki ja pallomeri ja uudet omistajat vierailuilla laajentavat niiden elämää valtavasti ja valmistavat niitä kohtaamaan uusia haasteita ja rodulle tyypillistä lentävää elämää.

Elämä alussa

Pentulaatikossa vietetään syntymäpäiviä huomenna. Ruskan T-pennut täyttävät kolme viikkoa ja mammaRuska 6 vuotta. Sankaritar saa kakkua, ison halauksen ja runsaat kehut.
Sankaritar on viime päivinä osoittautunut entistä huolehtivaisemmaksi emoksi. Parina ensimmäisenä viikkona Ruskaparka oli vielä toipilas, söi pitkän antibioottikuurin ja kärsi helteestä. Silti se syötti ja hoiti vauvansa niin huolellisesti, että ne kasvoivat suorastaan silmissä. Myös pennut tuntuivat kärsineen helteestä, yhteen aikaan jo luulin, että Ruskan maito ei riitä, koska pennut olivat rauhattomia. Sitten huomasin, että rauhattomuus ja itkuherkkyys iski niihin iltapäivällä, jolloin aurinko oli paistanut peltikaton ja talon seinän tulikuumaksi.  Vastasyntyneet ovat herkkiä vedolle, enkä siksi uskaltanut avata makuuhuoneen ikkunaa, koska pentulaatikko on suoraan ikkunan alla.
Onneksi oli tuuletin, joka pyöritti ilmaa ja yötä kohti lämpö laski ja pennut rauhoittuivat.

aamuherätys

kolmantena syntynyt narttu

ensimmäisenä syntynyt narttu

Kun kahden viikon virstanpylväs oli ohitettu, uskalsin jo avata ikkunaa ja vaihtaa huoneilmaa. Ruska näyttää voivan paljon paremmin, vaikka lämpöä sillä edelleen.
Pennut ovat valtavan rauhallisia ja tyytyväisiä ja yöunet senkun pidentyvät. Nyt alkavat jo luonteetkin erottua. Mitään itkuhälyttimiä nämä eivät ole, sensijaan uusia äänikokeiluja jo kuulee. Ne murisevat ja haukahtelevat ja ovat yhtäkkiä myös keksineet, että täällä laatikossa on muitakin kuin se maitobaarin pitäjä, muutamana aamuna on ollut liikttavaa kuulla pientä tuhinaa laatikosta ja kurkata kun ne leikkivät keskenään ja tutustuvat toisiinsa. MammaRuskan tulo saa sitten vipinää tassuihin.
Ruska on öisin viipynyt kauan lastensa kanssa, välillä se nukkuu laatikossa kaikki pennut kaulallaan tai nisä tuttina suussa. 

Uusia maastavienti määräyksiä

Eurooppakomissio on vuonna 2014 muuttanut määräyksiään pentujen kuljetuksesta maasta toiseen. Ensimmäiset koirani Hollannista, sain tuoda ilman rokotuksia ja erikoismadotuksia. Niin ovat tulleet Elvis, Amelie-Sofie, Onnimanni, Seita ja sen Ruotsin sisko Swedih Quenny, joka lensi Seita-siskon kanssa samassa kassissa ja jatkoi lennolla Ruotsiin sekä Rolle. Koira vaan kassiin ja koneeseen. Samalla tavalla olen vienyt pentujani Hollantiin; Karelian, Macin ja Oodin. Pennut ovat olleet7-8 viikkoisia ja päässeet juuri sopivassa iässä uusiin koteihinsa ja saaneet pennulle tärkeää sosiaalistamista oman uuden perheen kanssa.
Nyt tämä vuonna -14 annettu uusi asetus sanoo, että pentu on ensin rokotettava penturokotuksella ja tunnistusmerkittävä, sitten 12 viikon ikäisenä rabiesrokotuksella, jonka jälkeen se vasta saa matkustamiseen pakollisen eläinpassin ja rabieksen jälkeen on vielä pakollinen kolmen viikon varoaika. Pentu ehtii siis 15 viikon ikään päästessään uuteen kotiinsa eli enää viikkoa ennen kuin sen niin kutsutun sosiaalisen luukun sanotaan sulkeutuvan neljän kuukauden iässä.
En vastusta määräyksiä, ne on tarkoitettu mm estämään laitonta pentukauppaa ja tautien leviämistä, mutta epäilen vahvasti, että nämä määräykset kohdistuvat varsinkin pentujen kehitykseen yhteiskuntakelpoisiksi mutta myös "meihin kunnollisiin kasvattajiin", jotka olemme aina huolehtineet siitä, ettei sairaita pentuja viedä ja etteivät pennut tapaa kasvattajan luona tautia levittäviä villieläimiä mutta se laiton enemmän rahasta kuin koirista välittävä pentukauppa ja kuljetukset maasta toiseen jatkuvat omia teitään.
Aikanaan sain viedä Ruotsiin Foppa-pennun, ihanalle ystävälleni Susannelle, lähettämällä Ruotsin maatalousministeriölle vakuutuksen, ettei Foppa 7 viikon ikään ehtiessään ole elellyt metsissä ja tapaillut villieläimiä. Vakuutus lähetetiin sinne satamaan, minne Foppan uuden omistajansa kanssa oli tulossa. Arvatkaapa, kysyttiinkö sitä paperia tullissa???? eipä tietenkään !!!!!!
Nyt kun määräykset ovat muuttuneet, ollaan ilmeisesti tullissa tarkkoina. Olen kuullut, että väärillä papereilla viety pentu olisi jopa lopetettu Venäjän tullissa.
Tästä vitosten mainiosta quintetistä on ilokseni lähdössä narttu sinne ns alkukotiin; paikkaan josta molemmat kantanarttuni Amelie-Sofie ja Seita sekä Onnimanni ja Rolle ovat kotoisin. Rollecaterkennelin Henk ja Ria ovat yrittäneet selvittää, onnistuisiko muutto ennen sitä 15 viikkoa. Suomalaisilla Eviran sivuilla nimittäin sanotaan, että alle 12 viikkoisen saa viedä samanlaisella kasvattajan vakuutuksella vain kasvattajan luona asumisesta, ja tunnistusmerkinnällä, jos vastaanottajamaa antaa luvan. Hollannista sitä lupaa ei tullut. Rian mukaan kaikkiin kysymyksiin tuli virkamiesmäisen tyly EI, EI, EI ja EI.   
Niinpä pentu jää tänne lokakuun loppuun koska emme halua vaarantaa sen henkeä ja kunnon kasvattajien tapaan noudatamme määräyksiä, olivatpa ne meistä ihan oikeudenmukaisia tai eivät. Onneksi tälle pennulle jää tänne Ruskamamma ja sisarpuoli Sofie-Amelie. Niin ja minulle jää valtava vastuu siitä, että pentu ei täällä metsity ja tule "mökkihöperöksi" ja että sille hankitaan opetusta ja sitä totutetaan elämään ihmisen kanssa, opetetaan syömään ja sisäsiistiksi ja kampaamiseen ja ja ja. Neiti tapaa siis oman perheensä vasta kaksi kuukautta muita sisaruksiaan myöhemmin ja kuulee ensimmäisen kerran hollantia vasta lokakuun lopussa. Tiedoksi niille, joiden mielestä tanskan kieli  on rumaa, on hollanti vieläkin.... Mutta muuten maa on ihana ja rotu on sieltä kotoisin, joten toivottavasti kestän tämän vastuun ja pystyn jopa opettamaan sille oikein  äännettynä tietyt käskyt, joissa on ne oikeat ainakin neljä tai viisi eri s-kirjainta ja samanverran R;riä.
Tämmöistä tänään pentulaatikon reunalta, seuraavana yritän kertoa, miten luonteet muodostuvat; tänä aamuna nimittäin "vyötiäiseksi" erään ostajan kutsuma TuttiFruttipoika murisi ensimmäisen kerran kun yritin siirtää sitä maitobaarissa! ja toinen pikkumies liehitteli äitiään eikä ollut tippaakaan kiinnostunut maitobaarin annista. Ihania aikoja siis tulossa. Kohta ne keksivät, että laatikossa on maitobaarinpitäjän lisäksi muitakin ja että niiden kanssa voi leikkiä.

Kaksiviikkoiset Vihdin yllättäjävitoset

vasemmalta oikealle; Poika TwilightTime, poika Tutti Frutti oh Ixus, tyttöTango Elopellossa, Hollantiin muuttava Toveksi mahdollisesti kutsuttava Take me back to Rollecaterdeel ja oikealla Take A Chanse On Me yllättäjäpoika

Tiistaina vitoset täyttivät maagiset kaksi viikkoa. Mammakoira Ruskan alkuvaikeuksista ja kahdesta leikkauksesta huolimatta tämä pentue rikkoo ennätyksiä ja yllättää. Silmät ovat auenneet kaikilla jo juuri ennen kaksiviikkoispäivää ja viikonlopun alkaessa lähdettiin liikkeelle vaappuvin jaloin, eikä se kauaa kestänyt kun jo yritettiin jopa juosta.
Tiistaina oli sitten taas punnituspäiväkin ja lähemmän tarkastelun hetki noin yksilöittäin. Koko sakki hätyyttelee jo kilon rajaa.  Aloin jo vitsailla ja kysellä, että ovatkos nämä pennut nyt isoja siksi, että ne ovat ns antibiootilla kasvatettuja, kun Ruskaparalla oli lähes kahden viikon antibioottikuuri. No höpsis !!
Palleroita ovat ja painokäyrät hipovat Seita isomummin O-pentueen painoja, siitä pentueesta kun on lähtöisin näiden pulleroiden isoäiti Mian isä Buffing Ouzo Nero, joka Ruotsissa sai nimen Pekka. Kun asiaan aikanaan päivittelin, kysyi omistaja Lotta, että eivätkös kaikki suomalaismiehet ole Pekkoja ? Tämä RuotsinPekka painoi kirjanpitoni mukaan tarkalleen saman verran kuin nämä
vitoset, joten geeniperinnössä ja kasvuvauhdissa siis löytyy ja löytyi suvusta toinenkin yllätys.
Olen aikaisemmin jo huomannut, että Take a Chanse on Me pojalla on ollut ruskea isohko täplä hännän alla ja pari päivää sitten pentua helliessäni yhtäkkiä huomasin mustan karvan alle tulleen lisää ruskeaa. Ruskan on testissä todettu kantavan geeneissään kaikkia rotumme värejä, sen ensimmäinen pentuehan oli todellinen värisuora; neljä mustaa, kaksi ruskeaa, yksi musta-valkoinen ja yksi siniharmaa.
Todisteena sukupolvien takaisesta perimisestä tulee siis pentujen kasvuvauhti Seita isomummon pentueesta mutta myös vitosten merkkien ja värien periytymiset. Pojista yhdellä on vyö ja pallo hännän ympärillä; merkit tulevat isältä ja siksi se poika kantaa myös isänsä nimeä. Yhdellä pojista on juhlahousut eli  kalasbyxor (Anette Karlssonin mukaan), sellaiset oli ixuksen isoäiti YaYalla ja sellaiset oli Ruskallakin, eli siis toinen takajalka musta kintereeseen asti ja toinen jalka valkea, samaa periytti myös Ruskan isoisä Boisterous Nero.
Mutta isoin yllätys oli monen sukupolven takaa tuleva ruskean väri geeni myös Ixuksen kautta. Ruskeaan tarvitaan ruskea geeni molemmilta puolilta. Ja se ruskea tulee monen sukupolven kautta perintönä tähän ylläripoikaan: Isäpoika Ixuksen isoäidin Yayan isä oli tanskalainen ruskea-valkoinen uros.
Jännää seurata, miten pojan väri muuttuu.

 Kuva on vähän epäselvä, mutta selkeästi siinä näkyy mustan alle tulevan ruskeata. Voi kun oppisin vielä taittamaan nämä kuvat oiein kohdilleen. Yksin ei tahdo oikein onnistua, ottaa kuvaa ja samala pitää pentu paikallaan.
Yritin lähetää tähän vielä sen videon, jossa mustan karvan alta näkyy ruskeaa pohjaa, en onnistu. Palataan tähän kun saan apukäsiä kameralle.

Mikä lapsille nimeksi ?

Kasvattamisen hauskimpia puolia on keksiä pennuille nimet. Olen alusta saakka noudattanut aakkosjärjestystä, eli nimennyt pennut aakkosissa kulloinkin vuorossa olevalla kirjaimella. Noista kirjaimista voi sitten laskea, montako pentuetta minulla on ollut ja mihin pentueseen milläkin kirjaimella nimetty kuuluu. Muutaman kirjaimellisen pentuja on kasvattanut muutama ystäväni, toinen pentue Ahvenanmaalla ja toinen Pirkkalassa, emänä molemmissa kasvattini.

Olen usein ainakin yrittänyt keksiä jonkin punaisen langan nimille. Yksi pentue on Topeliuksen satujen mukaan nimetty, yhdessä jääkiekkoilijoita Ruotsiin muuttaneen Foppapappan kunniaksi ja tämä Ruskan edellinen stadin teemalla, ainakin osittain, koska stadi oli työkaupunkini 40 vuoden ajan.

Nyt on vuorossa T-kirjain ja sitten vaan pohtimaan. Tässä tytöt, joilla molemmilla on sydän merkki eli rakkauslapsia kumpikin. Sydämet molemmilla syrjillään eli kyljessä ja toisellahan se sydän ihan oikeasti on syrjällään eli ylösalaisin.

Näistä sydämistähän se taisi lähteä lopullisesti. Sydämen kieli on musiikki, musiikki tuo muistoja, tuoksuja ja tunnelmia. Muistoja on mm toimittajana Seinäjoen tangomarkkinoilla silloin aikanaan Arja Korisevan ja Jari Sillanpään aikoihin.
Jos kaikki menee hyvin niin yksi pentu on menossa sydänystävän kenneliin siispä EI tangoa ruohikolla tai Seinäjoenmarkinoilla vaan "Tango Elopellossa", osoittamaan sydämellistä yhteistyötämme.
Toinen narttu on tavallaan palaamassa juurilleen hollantilaisen sydänystävän, "sisaren" kenneliin, mistä oma linjani on lähtöisin. Näistä samoista (kantanarttuni Seita)linjoista polveutuu Ruotsissa asuva isäpoikakin Ixus. Audrey Hepburn Belgiassa syntynyt hollantilais-englantilainen näyttelijätär haaveili aina pääsystä aamiaisellle Tiffanyyn. Minun "timanttikauppani" a ihanat aamiaiseni ovat olleet ja ovat Hollannissa Rollecaterdeel kennelissä; siispä tytön nimeksi tulee Take me back to Tiffany´s, kun tyttö palaa esiäitiensä maille.
Pojat sitten, ensimmäinen "vyötiäinen" kantaa isänsä merkkejä vyötä ja hännänpään pistettä. Siispä
siitä tulee nuoruusaikojen idolin laulun mukaan TuttiFrutti oh Ixus. Elvishän lauloi Tutti Frutti oh Rudy. Seuraava kaveri, joka on perinyt Ruskan isoisä Neron mustan toisen takajalan: tyypillinen mies sukat eriparia jaloissa. Se on rauhallinen kaveri, isoisoisän muistoksi vaikka ihana Plattersien "Twilight Time" kuvasarjan viimeisin saa ruotsalaisen isänsä kunniaksi Abban "Take The Chance on Me".

Vyötiäinen

mustajalka

Saapas sitten n'hdä, miten mieli muuttuu ja mitä mieltä uudet omistajat ovat.

ihana häntäviiva

Vitosten viikko

kertakäyttähanskat lämpöpulloina 

viisi pentua on syntynyt

 Pennut lähestyvät viikon ikää. Olen aina antanut emon ja pentujen tutustua toisiinsa ensimmäisen viikon ajan puuttumatta niiden "etsikkoaikaan"ja punnitsematta niitä päivittäin. Riittää, että pennut ovat pulleita ja lämpöisiä ja syövät ja voivat hyvin ja emo saa rauhassa pitää huolta uusista vauvoistaan.
Kesälomista ja helteistä johtuen tämän pentueen kanssa ei mennyt ihan niin kuin ruotsinkielisillä menee Strömsössä, ei vaikka Ruskan ylkä ja pentujen isä olikin hankittu ihan "oikeasta" Ruotsista ajamalla Ruskan kanssa muutama tuhat kilometriä helluntain aikaan velipojan luota toiselle. Sille ensimmäiselle ruotsalaiselle ei meidän suomalaistyttö "kelvannut". Isoisänsä Pekka (kasvattini) oli myös kuulemma valikoinut tyttönsä ja niin on käynyt muillekin, aina ei omistajan suunnitelmat osu ihan kohdalleen. Niinpä siis ajeltiin Ruskan kanssa eteläisimmästä Ruotsista keski-Ruotsiin helluntaiaattona uuden heilan luo ja sulhanen oli enemmän ihastunut kuin Ruska aluksi.
Ruska nimittäin luuli että Ice (se ensimmäinen ylkä) oli myös ehtinyt tänne, juoksi häntä heiluen pusimaan sulhasta ja peppu pystyssä leikkiin pyytämään. Mutta Ixuspa taisi ajatella, ettei tänne lauantai-iltana leikimään ole tultu ja tarttui morsianta vyötäröstä ja yritti aloittaa. Ruska taisi vasta siinä huomata, että "tällä jätkällähän on ihan eri otteet", se nolostui, laski häveliäästi häntänsä ja kirosi juhlavasti. Sain muutamaan kertaan selittää sille, että tämä on "SE OIKEA" ja sitten pantiin vauvoja alulle.
Nyt pentujen syntymän jälkeen olenkin naureskellut, että mahtoiko verenperintönä pennuille siirtyä automatkailun tarve, sillä tämä viisikkoni on jo nyt matkaillut vanhassa 80-luvulla tekemässäni farkkukassissa muutaman sata kilometriä; käynyt Vihtiä ristiin rastiin ja vieraillut "Isolla kirkolla" kahteenkin kertaan eikä niinkään mukavissa merkeissä.
Miksikö pentuja autoilutettiin; NO niitä voinut jättää yksin ilman emoa vastasyntyneinä kun emolle oli käytävä hakemassa apua muutamaankin kertaan ja pikaisesti. Meidät lannisti uskomaton epäonni; omalääkärin kesäloma, heinäkuun lomien aiheuttama kiire ja henkilökuntapula ensimmäisellä klinikalla ja hillitön helle. Näihin Ruskan ongelmiin vielä palataan virallisemmin myöhemmin, vitosilla ei ole ollut huolen häivää. Kahden pennun menetys synnytyksessä kyllä masentaa, mutta nämä vitoset vain ilahduttavat, ne syntyivät terveinä ja elinvoimaisina ja niittivät ihailua "Uudella kirkolla" ja olivat ensiluokkaisia autoilijoita. Kun pystyn, kerron matkoistamme läpi öisen maaseudun kipeä Ruska etupenkillä kassissa ja pennut takapenkillä omassaan. Kiitos ihanan eläinsairaala Aistin ja sen ystävällisen henkilökunnan Ruskakin selviää, vaikka jo välillä pelkäsin menettäväni sen, tänään ollaan jo niiiiiiiiiiiiiin voiton puolella, viiden päivän painajainen on Ruskankin osalta ohi, Vitosilla ei hätää ole ollutkaan. Suosittelen Aistia, siellä ei lomien aiheuttama kiire tuntunut asiakkaille asti tai sitä ei ainakaan osoitettu.

pojat hakeutuivat itse keskelle, tytöt reunoilla

sydän syrjällään

                                                        Huomenna vitoset viikon ja punnitaan, vertaillaan painoa syntymäpainoon. Nämä lapsukaiset panoivat keskimäärin enemmän kuin edelliset. Kaikki ylsivät melkein kolmeen sataan grammaan

sydän heittää volttia

Ruskan vitosten ensi vaiheet.

Istun tässä lämmöstä ja valvomisesta puolipökerryksissä ja ihmettelen ja ole kiitollinen siitä, että nyt koko pelottava ja ahdistava vuorokausi on mennyt ja pentulaatikossa syö ja nukkuu mammaRuskan hoivissa viisi varsin tomeraa ja  nyt jo valmiin tuntuista vauvaa. Yön painajainen on ohi.
Kaikki alkoi oikeastaan jo edellisenä yönä kun Ruskan kanssa valvottiin ja läähäteltiin kuumuutta ja Ruska myös synnytyksen alkamista. Oikeastaan oli vaikea erottaa läähättääkö Ruska synnytyksen käynnistymistä vaiko pelkästään kuumuutta. No molempiahan se oli ja seuraavana päivänä, siis eilen sama jatkui, mutta polttoja ei kuulunut. Iltapäivällä otin tytön autoon ja ajoimme klinikalle. Ruska röntgattiin ja nähtiin, että vauvoja on 7-8 tulossa, tarkkaa määrää oli kuulemma vaikea sanoa, koska yhdessä "läjässä" näytti olevan yksi tai kaksi. Keisarinleikkausta pohdittiin, toinen lääkäri ehdotti sitä, mutta sitten päätettiin toisen ehdotuksesta kokeilla kalkkia ja oksitosiiniä ja niin saatiin varsinaisen piikityksen, varsin kovienkin kohdunkauan sisätutkimusten ja kehujen avulla syntymään viisi pentua ja leikkaus päätettiin jättää pois. Koko aikana Ruskamamma hämmästytti minua taas olemalla tosi cool ja suhtautumalla ympärillä hyörivään henkilökuntaan ystävällisesti, ei vinkunut, ei murissut ei uhkaillut, vaan riemastuneena otti suojiinsa jokaisen uuden tulokkaan saamaan ternimaitonsa.
Ensimmäisenä syntyi iltapäivällä varsin ponteva tyttö, joka heti omatoimisesti, kenenkään asettamatta sitä nisille, löysi "maitobaarille" ja sai ternimaitoannoksensa. Tämä pentuneiti muuten rääkäisi heti kuuluvasti sitä kuivattaessani ja ilmoitti oman "itte minä" tahtonsa. Kaikki viisi pentua, jotka siinä neljän tunnin aikana "piikitettin" ulos olivat hämmästyttävän reippaita ja kaikki painoivat muutaman gramman erolla lähes 300 grammaa.
Klinikka oli iltaseitsemältä menossa kiinni ja minut patistettiin kotiin oksitosiipiikkien kanssa yrittämään niiden kahden kohtuun jääneen syntymistä. Ruska parka ponnisti ja ponnisti, mutta synnytyskanavaan ei tuntunut ketään ilmestyvän. Niinpä puolitaöin oli tehtävä raskas päätös lähteä hakemaan taas apua ja yrittää pelastaa kaksi masussa vielä olevaa vauvaa tai ainakin Ruska.
Yksin ajo läpi lähes aution LänsiUusimaan, kehä kolmoselta Martinlaaksoon oli kokemus. Pennut olin pakannut 80-luvulla tekemääni farkkukassiin, missä kaikki pentueeni ovat syntymän jälkeen olleet turvassa, sinne mahtuvat myös lämpöpullot, kassi takapenille ja Ruska viereeni etupenkille. Eihän se ole suotavaa, mutta muuta ratkaisua ei ollut, sillä jos Ruska kuitenkin yhtäkkiä synnyttäisi sen toisen pennun, voisin heti ajaa tien sivuun ja putsata pennun ja laittaa sen sinne pentukassiin lämpöpullon viereen siskosten kanssa. Ruska kyllä ponnisti monta kertaa matkalla, mutta mitään ei tapahtunut, sensijaan se kyllä yritti pentujen luo kun ne ajon aikana kitisivät kassissa. Onneksi olin antanut Ruskan syöttää ne juuri ennen lähtöä ja pystyin pitämään Ruskan hihnan avulla paikallaan. Matka kesti runsaan puoli tuntia kun ei liikennettä juuri ollut.
Perillä Ruskaa taas tutkittiin peräpäästä, katsottiin ultralla pentujen tilanne. Silloin näytti siltä, että toinen oli jo menehtynyt, toinen vielä elossa. Keisarinleikkaus meni ripeästi, mutta se toinenkin, se oli tyttö, menehtyi juuri pöydälle nostettuna. Kun leikkaus oli ohi ja Ruska tuotiin nukutuspöhnässä pentujen luo, oli ihanan lohduttavaa katsoa niiden menetettyjen vauvojen sijasta tätä uutta Ruskan vitosten sakkia, miten hienosti ne hakeutuivat syömään ja hauskinta oli että ne automaattisesti hakeutuivat niin, että kolme poikaa oli keskellä ja tytöt reunoilla. Miesenergiaa keskiössä, nauroimme leikanneen lääkärin kanssa. Kanavassa oli kuollut poika poikittain ja se oli tulppana, ilmeisesti se myös vaikutti polttoheikkouteen
Kun pennut olivat syöneet ne pakattiin kassiin ja Ruska lähti kanssani hoippuen, pikku nukutuksesta päihtynyt väsymyksestä "puolikuolias" sankariäiti hoiperrellen autoon ja kohti kotia. Vaikka olin murheesta mustana, oli upeaa neljän aikaan aamuyöstä ajaa tyhjän kaupungin läpi ja ihailla aamu-usvaa ja auringon nousua Vihtiin tultaessa, kuunnella hiljaista musiikia ja miettiä elämän tarkoitusta ja monimuotoisuutta, iloja ja surujain, niistähän elämä koostuu ja kuitenkin voiton puolella on aina ollut tämä hullu ja hassu rakkauteni koiriin.
Nyt voin sitten tuleville pennun ostajille kehua, miten laajasti nämä Ruskan vitoset ovat autoilleet heti ensi hetkistään lähtien.

Viimeistä viikkoa viedään

Vuosi sitten käytiin ensimmäisen kerran hankkimassa "pentujen siemeniä" Ruotsista, silloin meillä oli epäonnea, eikä pentuja syntynyt onnistuneesta astumisesta huolimatta. Tänä vuonna sitten valittiin viimevuotisen ylkän Tjabon velipojat Ice tai Ixus. Niin kummallisia ovat näiden koirien toimet, että ihastumisesta huolimatta Ice tahtoi vain leikkiä, ei astua. Niinpä vaihdettiin toiseen velipoikaan ja se onnistui heti ensimmäisellä yrittämällä. Oli helluntaiaatto ja Ruskalla siis oli helluntaiheila!
Poikien kasvattaja kertoi, että myös näiden isoisä, oma kasvattini Ruotsissa Pekaksi nimetty hienoluonteinen Seitamamman poika, ei ollut astunut ensimmäistä hänen luokseen tullutta narttua. Ice siis toisti isoisän perinnettä ja astui pian sen luokse seuraavaksi tulleen hollantilaisneidin.  

 Ruskan ja Ixuksen tapaaminen Ruotsissa Motalassa siis onnistui ja ultrassa näytti, että pentuja olisi tulossa enemmän kuin muutama. Nyt ollaan enää vajaan viikon päässä pentujen syntymästä, tänään on raskauden 57. päivä ensimmäisestä astutuksesta laskien.Koira kantaa keskimäärin 58-63 vuorokautta ja jos tulossa on isompi pentue, synnytys yleensä ajoittuu tuon ajan alkupäähän. Ruska synnytti ensimmäisen pentueensa kun astutuksesta oli 60 vuorokautta. 

RLD F RLD N Chappers Especially For You "Ixus"

Ixus on Ruotsissa asuva reipas nuori mies, joka on luonnekuvauksen Ruotsissa suorittanut
hyväksytysti. Ixuksen omistaa Ann Lönnqvist yhdessä koiran kasvattajan Anette Karlssonin
kanssa.Ixus on päivät töissä omistajansa kanssa koirien päiväkodissa ja toimii esimerkkikoirana mm. rally-tokossa.RLD N ja RLD F ovat koulutustunnukset
rally-tokosta.Näyttelyssä Ixus palkittu SERTillä. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, silmät ok

Buffing Ruska Quibus "Ruska" C.I.B FI,SE, LV MVA PMJV-13, JV-13, V-14,HeW-14

Buffing Ruska Quibus "Ruska" C.I.B FI,SE, LV MVA PMJV-13, JV-13, V-14,HeW-14

Ruska on oma kasvattini, kahden Buffingkoiran jälkeläinen. Olen harrastellut sen kanssa vähän agilityä, Ruskan suosikkieste oli putki, olen tutustunut paimennukseen ja ennen kaikke harrastanut näyttelemistä (näyttelyitä siis). Luonteeltaan se alkaa olla vähän muumimammamainen, nyt kun sillä on jo yksi pentue, 8 vauvaa.  

Ruska on luonteeltaan iloinen, mutta ehkä vähän tosikkomainen, ehkä sen äitinä pitää sellainen ollakin. Ensimmäisestä schapestani Siiristä aina kuvittelin, että sillä on käsilaukussa lättypannu ja omenahilloa, Ruska taitaa olla perinyt sen käsilaukun. Ruska on suorittanut hyväksytysti MH-luonnekuvauksen, todettu ääniherkäsi, mutta läpäissyt senkin. Ixus-pappa taas on todettu laukaiuvarmaksi. Ruskan lapsista viisi on juuri läpäissyt paimennustaipumustestin hyväksytysti, mistä kiitos lankeaa myös pentujen isälle Toivolle. Ruska ja sen pennuista kolme on DNA testattu ja terveiksi havaittu. Tuleva pentue testataan myös. Ruskan lonkat B/B, kyynärät ja polvet 0/0 ja sydän ja silmät ok.

Ixus vetää

Ixus on töissä

Ixus on todella kiltti, erityisesti pennuille. Ixus on mukana koirien päiväkodissa, missä työskentelen ja missä koko lauma toimii i ongelmitta. Se osaa ottaa rennosti, olemme missä tahansa  sen kanssa ei tule ongelmia. Ixuksella on uskomaton kyky sopeutua mihin tahansa, kun on rauhallista, se rauhoittuu, päivittäisellä 3-4 tunnin lenkillä Ixus taas on aktiivinen. Kun treenaamme , se on kuuliainen ja  noudattaa käskyjä, mutta osaa se olla myös pieni pannahinen ja toimia omaksi parhaakseen ja aiheuttaa minulle harmaita hiuksia. Vaikka Ixus mielellään treenaakin, voi se ongelmitta ottaa rauhallisesti päivän parikin tekemättä mitään.  Mainio koira siis, sanoo Ann Lönnqvist. 

Nyt sitten vain jännitetään ja odotellaan. Jatkan tätä pentublogia aina kun jotain uutta tapahtuu.