perjantai 27. heinäkuuta 2018

Mikä lapsille nimeksi ?


Kasvattamisen hauskimpia puolia on keksiä pennuille nimet. Olen alusta saakka noudattanut aakkosjärjestystä, eli nimennyt pennut aakkosissa kulloinkin vuorossa olevalla kirjaimella. Noista kirjaimista voi sitten laskea, montako pentuetta minulla on ollut ja mihin pentueseen milläkin kirjaimella nimetty kuuluu. Muutaman kirjaimellisen pentuja on kasvattanut muutama ystäväni, toinen pentue Ahvenanmaalla ja toinen Pirkkalassa, emänä molemmissa kasvattini.

Olen usein ainakin yrittänyt keksiä jonkin punaisen langan nimille. Yksi pentue on Topeliuksen satujen mukaan nimetty, yhdessä jääkiekkoilijoita Ruotsiin muuttaneen Foppapappan kunniaksi ja tämä Ruskan edellinen stadin teemalla, ainakin osittain, koska stadi oli työkaupunkini 40 vuoden ajan.

Nyt on vuorossa T-kirjain ja sitten vaan pohtimaan. Tässä tytöt, joilla molemmilla on sydän merkki eli rakkauslapsia kumpikin. Sydämet molemmilla syrjillään eli kyljessä ja toisellahan se sydän ihan oikeasti on syrjällään eli ylösalaisin.
Näistä sydämistähän se taisi lähteä lopullisesti. Sydämen kieli on musiikki, musiikki tuo muistoja, tuoksuja ja tunnelmia. Muistoja on mm toimittajana Seinäjoen tangomarkkinoilla silloin aikanaan Arja Korisevan ja Jari Sillanpään aikoihin.
Jos kaikki menee hyvin niin yksi pentu on menossa sydänystävän kenneliin siispä EI tangoa ruohikolla tai Seinäjoenmarkinoilla vaan "Tango Elopellossa", osoittamaan sydämellistä yhteistyötämme.
Toinen narttu on tavallaan palaamassa juurilleen hollantilaisen sydänystävän, "sisaren" kenneliin, mistä oma linjani on lähtöisin. Näistä samoista (kantanarttuni Seita)linjoista polveutuu Ruotsissa asuva isäpoikakin Ixus. Audrey Hepburn Belgiassa syntynyt hollantilais-englantilainen näyttelijätär haaveili aina pääsystä aamiaisellle Tiffanyyn. Minun "timanttikauppani" a ihanat aamiaiseni ovat olleet ja ovat Hollannissa Rollecaterdeel kennelissä; siispä tytön nimeksi tulee Take me back to Tiffany´s, kun tyttö palaa esiäitiensä maille.
Pojat sitten, ensimmäinen "vyötiäinen" kantaa isänsä merkkejä vyötä ja hännänpään pistettä. Siispä
siitä tulee nuoruusaikojen idolin laulun mukaan TuttiFrutti oh Ixus. Elvishän lauloi Tutti Frutti oh Rudy. Seuraava kaveri, joka on perinyt Ruskan isoisä Neron mustan toisen takajalan: tyypillinen mies sukat eriparia jaloissa. Se on rauhallinen kaveri, isoisoisän muistoksi vaikka ihana Plattersien "Twilight Time" kuvasarjan viimeisin saa ruotsalaisen isänsä kunniaksi Abban "Take The Chance on Me".
Vyötiäinen
mustajalka
Saapas sitten n'hdä, miten mieli muuttuu ja mitä mieltä uudet omistajat ovat.
ihana häntäviiva