tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mammakoira tutustuu pesueeseensa

Tänään pennut täyttävät viisi päivää. Ruska on osoittanut hyvät emon ominaisuutensa jo nyt. Se kärsivällisesti odottaa, että kaikki saavat maitonsa ja että pienet peput tulevat siivotuiksi. Aina välillä yllätän sen istumassa ja ihailemassa uutta perhettään. Jännä nähdä, miten emoksi tuleminen muuttaa sitä, tuleeko siitä aikuismaisempi vai säilyykö se edelleen ihanan iloisena pikkukoiranani. Varmasti sen fyysinen muoto muuttuu, siitä tulee enemmän aikuinen ja sen paksu, liiankin tuuhea turkki harvenee. nyt jo olen siitä kammannut synnytyksen jälkeisen hormonimuutoksen takia melkein kassillisen karvoja. 
Pennuista on alkanut ilmetä tiettyjä ominaispiirteitä, toinen nartuista esimerkiksi pitää jo aikamoiset metelit, ellei maitohana osu suuhun heti kun se haluaa, myös mustavalkoiset pojat osaavat pitää oikeuksistaan kiinni, sillä selväähän on, että tungosta tulee kun nisiä on vain juuri saman verran kuin näitä ruokittaviakin. Nämä "erilaiset" nuoret ilmoittavat kyllä heti, jos kokevat tulevansa sorretuiksi. Sensijaan ensimmäinen ruskea ihmetys, toisena syntynyt pieni mies tyytyy kiltisti pienimpään, ylimpänä olevaan nisään ja voi pienet pojat millä innolla ja voimalla se sieltä ruokansa imee, ei tipu tissiltä, vaikka mamma nousee seisomaan. Joku näistä jo myös harjoittelee haukahduksiakin.
 



Tässä herra suklainen nukkuu emonsa turkissa. Koska en osannut odottaa ruskeaa väriä ja vuorossa on S:llä alkava pentueeni, olen nimittänyt tämän pikku miehen Skuupiksi. Sehän tarkoittaa etusivun juttua, jymyuutista, mikä sopii paitsi tälle ylltysväriselle herralle, myös minulle eläkkeellä olevalle toimittajalle.

Siis tässä Buffing Skuuppi Ruskanpoika, saanen esitellä.
Huomenna jatketaan, sillä kun ne täyttävät viikon, on vuorossa niiden punnitus, joka sitten merkitään kirjoihin ja kansiin.

torstai 23. kesäkuuta 2016

S-pentue on syntynyt, tuli värisuora




Kerroin edellisessä kirjoituksessä valvomisesta valoisana kesäyönä. Meni sitten toinenkin yö nukkumatta. Siis kaksi yötä; ensimmäinen avautumisvaiheeseen ja seuraava yö lämmön laskun jälkeiseen odotukseen, milloin lämpö nousee ja synnytys alkaa. Meni sekin ihan oppikirjan mukaan, tosin sen pisimmän kaavan kauttasekin . Tasan vuorokausi lämmön laskusta, alkoi synnytys ja sen alkamista odotellessa kului se toinen nukkumaton yö. Ensimmäisenä syntyi musta poika, toisena toinen musta poika, kolmantena musta tyttö jsitten ensimmäinen siniharmaa poika (ovat syntyessään musta-valkoisia, mutta tassun päällinen on kuin olisivat noessa kävelleet), sitten taas mustaksi merkitty poika, toinen musta tyttö, musta poika ja viimeisenä toinen siniharmaista pojista.

Vasta kun olivat siis kunnolla kuivuneet rupesin katselemaan, että aika moni siftaa ruskeaan. Toivon "kasvattitädin" (oikeasti Toivo on Saran koira) katsottiin kuvan välityksellä tarkemmin ja tosiaan siellä oli 3 ruskeaa, toisena syntynyt pikkumies maitosuklaan ruskea, ja kaksi muuta mustaksi alussa luulemaani olivat myös ruskeita. Kirsun väristä sen näkee, siniharmailla ja oikeilla mustilla kirsu on heti jo syntyessä musta, näillä se on vaaleanpunertava.

Toisella on musta "luumu", toisella "kirsikka" kirsuna !
Lopputulos siis oli, että pojista vain yksi on ihan koko musta ja molemmat tytöt. Kaksi poikaa siniharmaata ja kolme rukeata suklaapoikaa. Ihan tuli värisuora; kolmea väriä, vaikkei ruskea ollut lainkaan väri, jota odotin. KUitenkin sekä Toivon, että Ruskan takana on koiria, jotka ovat olleet ruskeita ja periyttäneet ruskeaa.
Tästä näkee, kumpi jää ruskeaksi, kirsu on vaaleanpunainen ja vaaleaksi jääkin kuten huulet ja silmänympäristö. Musta kirsu tuossa vieressä jää joko mustaksi tai jos on syntynyt mustavalkoisena, muuttuu siniharmaaksi jos sen tassuissa on kuin hiilipölyä. 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesän lyhin yö ja hidas Ruskani

Kesäpäiväntasaus on nyt Ruskan kanssa katsottu ja kuutakin kummasteltu. Ihana siskon mies haki mummi- ja tätikoiran kesäsiirtolaan luokseen. Se olikin juuri oikea aika, saatoin keskittyä pikkumammaan, eikä tarvinnut murehtia vanhusten ruokintaa ja iltalenkkejä.
Ruskan lämpö alkoi päivällä heittelehtiä ja se oli muutenkin vähän tuskainen, mikä oli selvä merkki siitä, että elimistö valmistautuu synnytykseen. En uskaltanut koko yönä mennä nukkumaan, vaan istuin Ruskan kanssa ja katselimme tv:tä, kuuta ja kesäyötä. Jossain vaiheessa yön pimeimpinä (lue yksinäisimpinä) hetkinä olin ihan varma, että sillä on polttoheikkoutta, eikä se pysty pentuja synnyttämään. Välillä se nukkui, nukkui niin sikeästi, että piti oikein ravistella sitä huomatakseen, että se yleensä on hengissä.Apua onko se kuollut,
kummasti se yö vaan vierähti ja vasta aamukuudelta lämpö alkoi laskea, se on merkki, kun lämpö nousee normaaliksi, synnytys käynnistyy. Rauhoittuakseni otin opaskirjan ja luin sieltä sen seitsemännenkymmenennen kerran, mitä synnytyksessä tapahtuu. Ja siellähän ne kaikki oireet ja tapahtumat, mitä yöllä yhdessä koimme, olivat. Ruska vaan tekee kaiken niin rauhallisesti ja hitaasti, jopa juoksun aloittamisensa. Oma rakas kiltti Ruskaliinini. Se on uskomattoman kiltti, tulee kun kutsun lämmönmittaukseen ja tein sitä yöllä todella usein - anteeksi Ruska.Se antaa laittaa mittarin peppuunsa ja odottaa kiltisti piippausmerkkiä. Mulla on melkein yhtä hidas mittari kuin tuo Ruskakin, ei näitä hipaisumittareita, mutta Ruska senkin kestää. Ruskan isoisä Nero oli samanlainen, kerran eläinlääkäri sitä kehui ja sanoi, että se varmaan antaisi kiltisti vaikka pään leikata jos sille sanpoisi, että niin pitää tehdä. Ruskan isä Roopekin oli sellainen ja setämies Manu myös. No tässä rodussa näitä kilttejä herrasmiehiä riittää.

"Putkessa, mitähän sieltä Ruskan putkesta tulee"


Yöllä laitoin aidat sänkyni ympärille, ettei Ruska pääse sängyn alle vauvojaan tekemään. Niillä kun on sellainen halu, että piiloon niitä vievät. Ensimmäinen narttuni Siiri synnytti sängyn alle ja siinäpä oli työ saada se pentu ehjänä pois sieltä, onneksi se oli pussissa. Toisen pentueennsa pennun Siiri piilotti pentulaatikon peittojen alle piiloon. Hurjin ja aika mieletön synnytys tapahtui rakkaalle kasvinkasvattajalleni Anitalle. Oli kamala rankkasade, eikä pentu meinannut millään syntyä. Tilasivat taksin lääkärille menoa varten ja siinä vaiheessa emokoira karkasi talon alle ja synnytti sen hitaasti syntyvän sinne talon alle. Ei auttamut muu kuin panna isäntä kaatosateessa kuravellissä ryömimään talon alle ja kalastamaan sekä emokoiran, että pennun turvaan. Pois peruuttaessa talon isäntä juuttui vatsakummustaan kiinni, koska olihan sitä tyypilliseen miehiseen tapaan. Oli siinä taksikuskilla ihmettelemistä kun yhdessä vetivät juuttuneen isännän talon alta voimalla, niin ja keikkakin peruuntui, koska synnytys käynnistyi. Siksi siis aidat sängynkin ympärille, Ruskamammalla kun on masua vaikka suomalaisen miehen kanssa kisailemaan. Ja jos meikämuija joutuisi sinne kurkottamaan ja juuttuisi - tietty - kadonneen vyötärönsä kohdalta kunnolla kiikkiin, niin kukas minut yksinhuoltajan sieltä vetäisi, kysyn vaan? No niin ja nyt kuumemittari käteen ja mittailemaan. Kestää, kestää tämä odotus, mutta onhan se sen arvoista. Hiljaa hyvää tulee.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

H-hetki lähestyy

En ole vähään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne blogiin, mutta nyt alkavat olla kaikki valmistelut uuden pentueenvastaanottamiseen valmiina. Ja sitä paitsi on jotain Ruskankin kanssa tapahtunut. Noin viikko sitten, kun odotuspäiviä oli 50, otin nämä kuvat lähetin ne Pentujen isälle ja ihanalle Saralle, koska Sara niitä pyysi.
Nyt on jo viikko vierähtänyt ja 57 päivä menossa ja masu on tästä vielä entisestäänkin kasvanut, tuntuu, että kohta jo maitobaarin hanat maata viistävät.                                                                                                



 Näistäkin kuvistä näkyy, että vyötärö on menetty. Ruska on syönyt oikein hyvin ja minusta tuntuu, että se nauttii raskaudestaan kaksin verroin juuri siksi, että se saa syödä. Yleensä se on melkein jatkuvalla laihiksella ja syö kevyempää ruokaa kuin nyt ja nyt se nauttii. Vatsa on kuitenkin jo sen verran edessä, että välillä ei sinne  mahdu niin paljon kuin se haluaisi. 

Perjantaina meille oli varattu herpes-rokotusaika, ensimmäisen otimme pari viikkoa astutuksen jälkeen ja nyt juuri ennen synnytystä tukirokotuksen sille. Herpeshän on, kuten moni tietää sekä meissä ihmisissä, että eläimissä asuva inhottavuus ja jos pentue esim. synnytyksessä sen saa, se on kuolemaksi pennuille. Herpestapauksia on meidänkin rodussa jo ollut, varsinkin sellaisilla nartuilla, jotka paljon käyvät eri paikoissa, missä on muitakin koiria mm näyttelyissä, agilityssä siis juuri sellaisissa paikoissa missä mekin Ruskan kanssa ja missä on paljon erilaisia koiria.
Samalla kun olimme rokotuksilla ehdottivat, että ottaisimme röntgenin ja laskisimme pennut, koska synnytyksen alkaessa on helpottavaa tietää ja saada varmuus, ettei ketään ole enää syntymättä. Tässä tulos, kahdeksan laskivat ammattilaiset.


Kannattaa laskea kallot, mutta en siltikään ole ihan varma, osaanko laskea oikein. Panin facebooksivuilleni arvuuttelun, montako siellä on ja kovin moni laski yhdeksän, muutama jopa kymmenen. Muutama ehdotti huuhollin laajennustakin. Ruskahan itse on 10 pennun pentueesta, samoin sen isä ja äitikin.  Tuo kahdeksan on tosi sopiva määrä, Ruskalla kun on noita maitobaarin hanojakin vain kahdeksan kunnollista, ylimmäiset kun yleensä eivät pennuille kelpaa. Emokoiralle on aina helpompi, mitä vähemmän pentuja tulee, olisin ollut kuudesta jo hyvin iloinenn tai oikeastaan toivonutkin sitä. Mulla kun on kokemusta monesta kymmenpentuisesta porukasta. Pienemmän porukan kanssa emo pääsee helpommalla ja kasvattaja sitten siinä vaiheessa kun on kakkojen lapioimisen aika, puhumattakaan pentujen sosiaalistamisesta, ja totuttamisesta tavalliseen elämään. Nyt sitten vain jännätään, koska se alkaa. Seita isoäiti synnytti ensimmäisensä 57 vuorokautta ja niitä oli 6, eli siis tänään, Ruskan äiti Quibus samoin 57 vuorokautta ja niitä siis oli se 10 porukka. Mittaan säännöllisesti lämmön sekä aamulla, että illalla, mutta vielä se ei ole alkanut heilahdella tai laskea, mikä on sitten se merrki synnytyksen käynnistymisestä ja kun lämpö nousee takaisin, se alkaa. Peukkuja.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Valmisteluja sateessa

Tänään on vapaapäivä kirpputorilta, missä olen runsaat kaksi vuotta ollut vaapaaehtoisena työntekijänä kirpputorin kassalla. Olen siellä myös meklaroinut huutokauppoja, huomenna on sitten viimeinen huutokauppa ja kesätapahtuma, sitten työ on minun osaltani ohi, ainakin niin täyspäiväisenä kuin tähän asti. 
Valmistaudumme Ruskan, Seita isomummin ja Riitun kanssa tulevaan perhelisäykseen. Hieman jännittää, edellisestä pentueesta kun on kohta neljä vuotta. Silloin Ruska itse oli vauvana laatikossa.
Haikeana muistelen Quibusta, Ruskan äitiä, jonka jouduin lähettämään koirataivaaseen ihan liian nuorena aivokasvaimen vuoksi, se ei nyt ole läsnä isoäidiksi tulemisessa, muuta kuin ajatuksissani. Toivottavasti Ruska on yhtä cool äitinä kuin Quibus. Aamulla se vaan meni laatikkoon, katsoi minua sen näköisenä, että nyt tapahtuu, odotellaan rauhassa. Kaikki 10 vauvaansa se teki yhteen pötköön muutamassa tunnissa ja imetti jo syntyneitä kun vielä viimeiset syntyivät. Quibus oli hieno mammakoira, se on kyllä ollut jokaisen koirani ominaisuus, rodulle tyypillistä. 
Nyt pyörii pesukone. Perinnöksi edellisistä pentueista on jäänyt paljon leluja, pienet pyyhkeet, joilla vastasyntyneet on hierottu kuiviksi ja jo 80 luvulla tekemäni farkkukassi, jonka kanssa Laura lensi Kuopioon näyttelyyn Pumpuli bichoninsa kanssa. Tein sen yhdistämällä kahdet farkut taskuineen, laittamalla vaahtomuovia väliin ja vuoraamalla sisustan farkkuhamekankaalla. Farkkutaskuihin mahtuivat lentoliput ja näyttelynumerot, kun etuvetoketjun avasi, sinne saattoi piilottaa vaikka mitä. Sen jälkeen siinä ovat nukkuneet bichon pennut ne ovat myös matkustaneet siinä autolla Haminaan näytille bichonkasvattajan luokse. Siinä ovat aloittaeet elämänsä ensi hetket ja vauva-ajan kaikki 14 schapepentuettani. Kaksi16:sta kennelnimelleni merkittystä pentueesta ovat olleet kasvattieni pentueita, jotka on kirjattu minun nimelleni omistajien toimesta, vaikka ne ovat syntyneet omistajansa luona. 14 pentuettani siis on siinä aloitellut elämäänsä ja nukkuneet siinä kun on tarvittu lämpöä tai menty eläinlääkäriin ihan pienten pentujen kanssa. Lämpöpullot ovat toimineet varaemona, jos varsinainen äiti on lähtenyt pesästä hieman lepäämään. Nyt sitten se palvelee jo 15 schapepentuetta.
  30 vuotta se on toiminut koirankuljetuksessa ja pentujen turvapaikkana, vanha ja virttynythän se pesuista johtuen on, mutta antiikkiarvoa ei voi kiistää, tunnearvosta puhumattakaan!!!!!!!!!
Mihin kaikkeen vanhat farkut sopivatkaan! 
Nyt pestään lämpöpullojen suojuksia ja pyyhkeitä, kerätään synnytyksessä tarvittavia tavaroita ja tänä viikonloppuna myös pestään ja fesinfioidaan "historiallinen" pentulaatikko, missä Ruskan isä syntyi ja sen jälkeen muutkin pentueet. Hellalla kiehuu lihaliemi tulevalle äitikoiralle. Kaikki koirat ovat tosi kiinnostuneina ja haistelevat joka tavaran, mitähän niiden mielessä nuo hajut saavatkaan aikaan. 
Viikonloppuna täytyy myös päättää, minne laatikko laitetaan; makuuhuoneeseen vai keittiöön.
Keittiö olisi valoisin ja tavallaan kätevin huone, sinne paistaa aamuaurinko ja vesijohto, hella ja kasvattajan ja mammakoiran ruokakin olisivat lähellä. Jos pennut olisivat keittiössä voisivat vanhat eläkeläiset isoisoäiti Seita ja Riitumuori nukkua makuuhuoneessa, jonne ei tarvitsisi tehdä muutoksia. Mutta minun kannaltani kaksi ensimmäistä kriittisintä viikkoa olisi kätevää, että voisin pitää pentuja oman sänkyni vieressä ja torkahtaa aina välillä samaan aikaan kuin nekin nukkuvat. Kun ne ovat tarpeeksi isoja,  ne pääsisivät keittiöön uusiin maisemiin ja sitä kautta myös koko asuntoon. Ihanaa, että tulee kesäpennut, ne pääsevät uloskin samaan tapaan kuin Ruskan pentue ja kaikki muutkin kesäpentueeni, ulkoilevia kesäpentueita on ollut kahdeksan  pentuetta laskujeni mukaan ja tämä on sitten yhdeksäs, jos kaikki menee hyvin. Talvisin syntyneet pennutkin ovat päässeet ulos, mutta vain hetkeksi, eivät ole siellä voineet leikkiä ja nukkua. Pentujen kantamisessa ulos kassi on myös ollut kätevä, sinne mahtui kerralla monta. Siinä se kassi nytkin näkyy.



 

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Pari viikkoa H-hetkeen

No niin, On jäänyt muutama viikko kirjoittamisessa väliin, ja H-hetki lähestyy hurjaa vauhtia.
Ruskan masu senkuin paisuu, mutta muuten se voi oikein hyvin ja syökin taas kunnolla, hellepäivinä ei ruoka oikein maistunut. Koska se on aika runsaskarvainen tyttö (tulee isäänsä Roopeen ja isoäiti Amelie- Sofieen, se kyllä kärsi kuumuudesta, koska sillä masussaan on lukematon määrä pieniä pattereita lämmittämässä. Muuten on reipas ja yhtä puuhakas kuin silloin kun masu ei vielä ollut kasvamassa. Välillä se kyllä katselee kasvavaa mahaansa ja kummastelee, mitä siellä oikein tapahtuu.
Täytyy tunnustaa, että Ruskamamma kyllä myös selvästi nauttii nykytilasta jo siksi, ettei sen ruokaa säännöstellä, niinkuin tavallisesti. Hieman liioitellen voin sanoa, että se tyttö-ressu tulee minuun - on ikuisella laihiksella ja tulee myös isoäiti Ameliehin. Amelie oli varsinainen syöppö. Imeytyi ruokakuppiinsa "apinan raivolla", imi sen sekuinneissa puhtaaksi ja siirtyi röyhkeästi muiden kupeille, valiten aina sen helpoimmin väistyvän. Ruska tulee siinä tähän mustaan mummiinsa, sekin imeytyy kuppiinsa niin vimmlla, että jos sen nostaisi imun aikana ilmaan, kuppi tulisi mukana ja siksi se saa mumminsa tapaan huomautuksia näyttelykehässä, että olisi paikallaan hieman vahtia linjojaan. MUTTA NYT EI TARVITSE, tosin se ei masun kasvaessa pysty entiseen tapaan ahmimaan. Pannaanpa tähän isoäiti Amelien kuva väliin ja sen alle lisään kuvan tulevasta isukista Toivosta, jonka takana on myös meidän sukuja, minun vanhoja koiriani. Tunnustanpa, että jos sieltä tämmöinen pikku mustiainen tulisi, se jäisi tänne kotimieheksi äitinsä kiusaksi. Sanon kiusaksi siksi, että Ruska leikki äitinsä Quibuksen kanssa aina niin, että roikkui sen hännässä sillä seurauksella, että Qviippeliparan häntä muistutti enemmän rotan häntää kuin schapen karvaista viuhkaa.















Voikukkapellossa on takaa-ajettavana Elopellon Aamuhalla ja Toivo eli Karvarallin Poppaskonsti pitää perää. Ihanaa elämänriemua.

Nyt sitten alkaa olla aika pestä ja desinfioida pentulaatikko, siihen muuten syntyi Ruskan isäRoope, pentujen toinen isoisä 13 vuotta sitten, sen on mulle henkilökohtaisesti tehnyt Roopen perheen puuseppä, Jennan isä Kimmo Kallinen ja se saa nyt toimittaa kunniakasta virkaa kun siihen syntyy Buffing S-pentue. Tähän laatikkoon ovat syntyneet ensimmäistä pentuettani lukuunottamatta kaikki kasvattini, viimeisenä Ruska.
Pestään siis pentulaatikko ja pienet pentupyyhkeet, joihin jokainen erikseen on hangattu kuivaksi äitikoiran kanssa, kerätään tarvikkeet hoitopöydälle ja muistivihkot, opaskirjat, puhelinnumerot ja kasvattajalle ruokaa. Emokoiralle olen jo keittänyt ensimmäisen lihaliemen (arvostamani tibbekasvattajan ohjeen mukaan) ja se kokemukseni mukaan lisäkkein synnyttäjälle tarjottuna virkistää ja panee maitobaarit toimimaan.
Tätä kirjoittaessa odotuspäiviä on 46. Seitamummi ja Ruskan Quibus äiti synnyttivät  58. vuorokautena, Amelie-mummi 62:na päivänä. Joten pian alkaa lämmön mittaus ja jännittynyt odotus. Saadaanko juhannusvauvat, vai joko juhannuksena vihdotaan suurperheen äitinä. JÄNNÄÄ