keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Neljä onnellista viikkoa

Tänään pennut täyttävät neljä viikkoa ja on vuorossa viikottainen punnitus ja kynsien leikkuu. Uusia asioita opetellaan koko ajan ja maailma laajenee. Pennut ovat olleet ulkona päivittäin ja nukkuneetkin siellä. Vielä ne nukkuvat suuren osan päivästään ja jo nyt niillä on pitkät yöunet. Muutamana viimeisenä yönä ne ovat nukkuneet seitsemänkin tunnin yöunet. Pahaksi onneksi on juuri täydenkuun aika, joten kuuhullu kasvattaja pyörii sängyssään ja manaa kun ei saa unta kuin hädin tuskin juuri ennen pentujen heräämistä.
Tämä pentue tosin on varsin rauhallinen vielä herättyäänkin, ne eivät - ainakaan vielä - aloita senpäiväistä kiljuntaa maitoauton perään, vaan kasvattaja on saanut rauhassa ruokkia narttunsa ja käyttää sen yöpissalla ja sittenkään kun ne emon näkevät, ne eivät kilju ja huuda - siis ainakaan vielä. Täysin errilaisia siis kuin muutamat aikaisemmat pentueeni.
Stadin Friidu ja Sofie-Amelie 
Pitää vaan uskoa, että Ruska on hieno mammakoira, pennut saavat riittävästi ruokaa ja emon turvaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että muutaman kerran on täytynyt kurkistaa laatikkoon, että ovatko ne hengissäkään kun eivät kilju. 
Muutaman kerran on kuulunut mahtavia murinaharjoituksia ja on siellä harrastettu haukkuharjoituksiakin, kun ne murisivat kilpaa, oli kuin pieni moottori olisi käynnistetty. Pian varmasti alkaa tahti kiihtyä ja uusia virikkeitä kaivataan. Täällä onkin jo odottamassa hauska agilityputki ja pallomeri motoriikan kehittämiseen. Sitä odotellessa kasvattaja ryhtyy punnitsemaan aarteitaan ja leikkaamaan niitä maailman pienimpiä kynsiä, 32;sta tassusta !



Painoa on kertynyt ja tänää katsotaan lisää
 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kaksi urosta; musta ja ruskea etsii vielä kotia

Tänään  pennut täyttävät kolme viikkoa. Paljon on tapahtunut. Ne ovat saaneet ensimmäisen matokuurinsa, maistaa raakaa lihapullaa ja ennen kaikkea niiden nimet on kirjoitettu Suomen Kennelliiton rotukoirarekisteriin. Vasemmalla ruskeat pojat Skuuppi ja Skumppa. Skuuppi eli etusivun juttu sopii tälle kaverille, koska tähän pentueeseen ei todellakaan odotettu ruskeita pentuja, se oli siis jymyjuttu eli Skuuppi ja erikoinen väri oli myös syy avata Skumppapullo sekä värin että hyvin sujuneen synnnytyksen vuoksi.
 

Tämän pentueen "erilaiset nuoret" eli ainoat kaksi siniharmaata (ne syntyvät mustavalkoisina) poikaa taas saivat nimensä stadin kielen mukaan, koska olen henkeen ja vereen hesalainen, vaikka Vihdissä asunkin.
Äitini on syntynyt Sörnäisten Rantatiellä eli Sörkassa (stadilaisittain nimenomaan Sörkka). Tässä siis Stadin kundi ja Sörkan Sälli.



 Pentueen ainoat kaksi tyttöä. Stadin Friidu ja suuren ja menestyneen isoisoäitinsä Amelie-Sofie van het Rollecaterdeelin kunniaksi nimetty Sofie-Amelie Ruska. Minulla on aina ollut tapana jättää kotiin jäävän tytön nimeen myös sen äidin nimi eli tässä tapauksessa kolmas nimi on Ruska, vaikkakin tyttäreni pani kovasti hanttiin, että Ruskaksi pitäisi oikeasti nimetä ruskea koira, mutta onneksi minä päätän, eikä sitä muuten käytetäkään kuin virallisissa yhteyksissä.


Viimeinen pari; mustat pojat Snadi Poppaskonsti, isänsä Karvarallin Poppaskonstin mukaan nimetty porukan pienin mustiainen. Vieressä isompi poika, jonka nimestä olen aina haaveillut kunhan S-pentueeseen asti pääsen (pentueen alkukirjain on tapana nimetä aakkosjärjestyksessä).  Olen jo teini-iässä lukenut ihastellen Salingerin nuorisoromaanin Sieppari Ruispellossa, jonka Pentti Saarikoski käänsi ansiokkaasti stadin murteella. Siispä Sieppari ja kapinallinen nuorisoni vanhenevan kasvattajan kunniaksi. 


  
 Nyt kun kävelyharjoitukset jo sujuvat aina vain paremmin, ne ovat alkaneet myös huomioida toisiaan. Näkevät, että laatikossa on muunkinlaista elämää kuin vain kävelevä maitobaari. Tässä ensimmäiset leikkiin kutsut. Osa myös leikkii vierssä makaavan pitkän pehmeän lelukoiran kanssa. Sen päällä myös nukutaan  ja sen hännästä vedetään, kasvattaja vaan ei ehdi aina kameraansa ottamaan kun jotain tapahtuu.
Viime yönä harjoiteltiin jo pitempiä yöuniakin. Ne nukkuivat hiljaa lähes viisi tuntia, niin pitkään oli hiljaista, että sekä mammakoira että kasvattaja jo alkoivat huolestua, miksi on niin hiljaista, vaikka juuri se hiljaisuushan kertoo että kaikki on hyvin.
Tänään on kolmiviikkoispunnitus ja kasvattajan kauhu: kynsien leikkuu 4X8 eli 32 pienen pientä tassua täynnä tosi teräviä kynsiä, kertaalleen niitä on jo lyhennettykin, etteivät revi emoa imiessään ja nyt taas !!!!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kasvu jatkuu kovaa vauhtia

Siskonpetissä nukutaan kaikki kahdeksan
Pennut ovat nyt lähestymässä kolmen viikon ikää. Ikää jolloin alkaa paljon tapahtua niiden elämässä, opetellaan syömään muutakin kuin äidinmaitoa, saadaan ensimäinen madotus ja opetellaan itse pisumaan ja kakkaamaankin. Eilen kun pennut olivat 17 päivän ikäisiä, satuin näkemään kun toinen noista musta-valkoisista (muuttuvat siis siniharmaiksi) teki ensimmäiset pisumisensa itse, se kyykistyi ja teki ne ns tyttöpissat, mitä nuoret koirat vielä pitkään kyykistymällä tekevät, se myös ponnisteli itse omat kakkansa ulos äidin auttamatta. Vielä mammakoira ne siivoaa, koska ne ovat puhdasta äidinmaitoa, mutta kun lisäruokaa ryhdytään antamaan, mammakoira jättää siivouksen kasvattajalle huoletta.

Kun kaksi viikkoa on ylitetty pentujen olemus muuttuu muutenkin, edelleen ne nukkuvat suuren osan ajastaan, mutta nyt niiden silmät ovat auenneet ja korvat suuntautuvat pieninä nahkalappuina alaspäin, ne osaavat jo hoippuen kävellä. Luoja miten vaikeaa siitä on saada stillkuvaa! Ne myöskin nukkuvat jo selällään.
Osa näistä osaa jo haukahtaa ja ne kyllä ulvovat jos emo makaa edessä niin, ettei tie maitobaariin ole avoin. Toinen nartuista on juuri oppinut murisemaankin. Ihan kuin kissan kehräystä muistuttava ääni pantiin käyntiin kun kasvattaja hieman kehtasi tönäistä neitiä kyljestä juuri kun se aloitteli kävelyharjoituksiaan. Tässä tämä neiti Nokinenä tillittää silmiin sen näköisenä, että kyllä minä jo osaan sekä kävellä, murista että leikkiä. Eilen näin myös pienen ruskean suklaapojan leikkivän äitinsä häntäkarvoilla, ja sen häntä heilui! Ihan pian alkaa tulla kuvia, joista saa paremman käsityksen näistä nukkumateista. Ajatelkaa miten ihanaa elämää ne vielä viettävät, syövät. nukkuvat ja taas heräävät syömään. Tässä pikkuneiti Buffing Sofie-Amelie, toisen kantanarttuni Amelie-Sofien jälkeläinen.


torstai 7. heinäkuuta 2016

Kaksi viikkoa on täynnä

Pennut kasvavat ja aika kuluu niin, että on jäänyt jokunen päivä väliin kirjoittamisessa. Maanantaina kotiutuivat Ruskan isoäiti Seita ensimmäisen pentunsa Riitun kanssa. Minä vähän jännitin, etää yrittääkö Seita-mummi ottaa Ruskan pennut hoitoonsa tyyliin "kun ne kakarat nyt eivät mitään osaa". Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin, näki aivan selvästi että Ruska oli toisia kaivannut ja Seita suorastaan liimautui minuun kiinni ja näytti joka välissä, miten ihanaa olla taas kotona.
Seita on tosin kiinnostunut mitä laatikossa on, mutta enää ei ryöstöyritystä ole ollut, niinkuin oli mm Miinan pentueen kanssa, Seita osasi keittiön pöydän kautta hypätä laatikkoon ja siellä se hoiteli pentuja  Miinan raivotessa ulkopuolella, olisi voinut jäädä pentu väliin, jos olisivat ottaneet yhteen, mutta ei onneksi silloinkaan . Seita vaan enimmäkseen nukkuu syvää vanhan koiran (yli 13 vuotta) unta, mutta herää eloon kun menemme metsään. Se tekee aina ensin innokkaan juoksulenkin ympyrää, tulee luokseni ja aivan selvästi sanoo; "juoksen vielä kerran" ja sitä on aivan ihana katsella kun se nauttii vapaana juoksusta ja siitä, että sillä kaikki vielä toimii loistavasti. Ruska puolestaan on selvästi ottanut aidatun pentulaatikon omaksi hoitohuoneekseen ja siellä se hoitaa ja imettää vauvansa ihan rauhassa tarvitsematta vahtia muita perheenjäseniä.   Sitä mukaa kun pennut kasvavat ne alkavat näyttää ihan oikeilta pennuilta. Ja Ruska taas näyttää ihan isoäiti Seitalta yhä enemmän, tässäkin kuvassa.
Eroa toki on ainakin siinä, että Seita sai aina itsensä värisiä pentuja, mutta sen sulhotkin olivat samanvärisiä. Tässä Ruskan pentueessa olen tarkoituksella hakenut takaisin Amelie-Sofie van het Rollecaterdeeliä, joka tulee sekä isän että äitikoiran kautta. Kotiin tästä jää musta narttu ja sen nimeksi tietenkin tulee Sofie-Amelie silkasta rakkaudesta ja kaipauksesta Amelieta kohtaan. Se oli oma tapauksensa Amalia-kamalia ja akka hankalakin, mutta niin mahtavan mainio mustiainen. Tuntuu aika ihanalta, että tässä kotiin jäävässä pentueessa yhdistyvät kaksi kantanarttuani Amelie ja Seita ja takana ovat myös Siiri ja Nero ensimmäiset schapeni. Olen tarkoituksella halunnut myös säilyttää vanhoja linjoja.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pennut kasvavat

Pennut ovat vielä niin pieniä, että kunnon kuvia niistä ei juuri saa. Niinpä tyydyn vielä laittamaan näitä ihania uinumiskuvia. Viime yö taisi olla tähän astisista paras yö. Ruskalla ei enää ole juurikaan kipuja kohdun supistusten takia ja kalkkitilannekin alkaa olla normaali. Nyt se jo hallitsee liikkeensä.Kummallista, miten nopeasti koiran muistiin jäävät epämiellyttävät kokemukset. Kun Ruska ei torstaiaamuna enää oikein pystynyt kävelemään "paraatiovemme" portaita ja sorapihaa, se vielä eilenkin arasteli sorapohjaa ja hakeutui heti, kun oli mahdollista nurmikolle. Muuten se on jo taas oma itsensä, läähättelee kyllä pentuja hoidellessaan ja niitä imettäessään, mutta mikäs ihme se on, ulkona helle ja sisällä vieläkin kuumempi kun aurinko on paistanut kattoon ja seinään, ja Ruskalla sitten vielä kaiken lisäksi kahdeksan pikkupatteria ihossa kiinni. Olenkin näiksi päiviksi ottanut karvaiset pentualustat pois ja käyttänyt Ruskan ja pentujen alla pussilakanoita, jotka ovat vähän viileämpiä. Tutkimuksetkin osoittavat, että pentujen kehityksen kannalta niidenkin on hyvä oleilla myös erilaisissa lämpötiloissa ja tietysti myös erilaisilla alustoilla, veto vain on niille pahasta.

Nyt kun vauvat ovat vielä alle kaksiviikkoisia, ne ovat tavallaan vielä kriittisessä vaiheessa, eli mitä tahansa voi vielä tapahtua, jos ilmenee esimerkiksi jokin ruumiillinen vika, mikä ei ulospäin näy. Tällä hetkellä ne kasvavat valtavaa vauhtia, ovat pulleita ja lämpöisiä, eik kukaan ainakaan nälkäänsä kitise. Ne saattavat nukkkua jopa parit tunnit ja Ruskakin on oppinut luottamaan siihen, etteivät ne pentulaatikosta karkaa ja niinpä olemme päässeet mammakoiraa kuntouttamaan vähän pidemmillä lenkeillä. Ruska luottaa, että pennut nukkuvat ja tosiaan aina on ollut hiljaista kun olemme lenkiltä tulleet.
 Ihana pieni yllätyssuklainen (suklaanruskea) pentukin, vaikka on porukan pienin - tällä hetkellä - on jo oppinut rentoutumaan ja nukkuu selällään iskojensa kanssa.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Päästiin pelkällä säikähdyksellä





Eilen en pystynyt kirjoittamaan riviäkään, sen verran vielä illallakin kädet tärisivät ja huoli kaiversi sydänalaa. Jo keskiviikkona kiinnitin huomioni siihen, että Ruska ulos mennessä jotenkin varoi etutassujaan, tai ei saanut niitä oikein tottelemaan. Torstaina sitten se ei aamupissalla liikunut juuri ollenkaan nyt olivat jo takajalatkin tottelemattomia. 
Onneksi osasin tehdä oikeat johtopäätökset. Tuli heti mieleen sana; poikimahalvaus, siitä puhuivat lapsuuden kesäpaikassa maalaistalon emäntä ja karjakko. Heidän kesävierainaan saimme tutustua myös lehmiin ja hevosiin. Poikimahalvaukseen saattoi vaikka kuolla.
Siis poikimahalvausko se on, vai onko kohtuun jäänyt vielä jotain sisälle ja se saattaa aiheuttaa kohtutulehduksen ja särkee niin, ettei se pysty kävelemään rennosti.  Ruska oli tosiaan vaikeuksissa liikkua ja sen katsekin oli jotenkin harhaileva. Lähiklinikka aukesi runsaan tunnin kuluttua, soitto sinne ja tuurilla pääsimme heti tulemaan, kun sinne sovittu leikkaus peruuntuikin. Muuten en tiedä, mitä olisimme tehneet.
Ruska syötti pennut hyvin ja jätimme ne turvaan pentulaatikkoon sillä varauksella, että jos Ruska joutuu nestehukan takia tiputukseen, haen pennut sinne. Kohdusta otettiin ultra ja todettiin, ettei mitään ainakaan ollut jäänyt sisään, kohtu näytti siistiltä ja nisätkin olivat kunnossa, eikä tulehdusta ollut sielläkään, vaikka kuumetta oli koko ajan lähes 40. Ihanan tohtoritädin mukaan kaikki viittaasi tosiaan kalkin puutokseen; kalkkishokkiin, joka voi olla hengenvaarallinen (siis siihen poikimahalvaukseen). Sen ei pitäisi olla enää niin yleistä, mutta Ruska on ollut tunnollisesti imettämässä koko ajan ja saattaa olla, että sille ei kalkki imeydy sitä vauhtia, mitä sitä tarvitaan maidontuotantoon. (anteeksi ilmaisuni, se ei ehken kovin lääketieteellinen ole).
No Ruskalle laitettiin pullosta nestettä niskaan ja siihen päälle kalkkipiikki samaan pattiin ja jo tunnin kuluttua pääsimme kotiin ohjeet ja kipulääke mukanamme. Pentulaatikossa oli kaikki hyvin ja pennut nukkuivat pitkän välin, yli kaksi tuntia, ihan kuin olisivat ajatelleet pikkumammansa tarvitsevan vähän lepoa.  




 Nyt nämä osaavat jo rentoutua. Siinä toinen siniharmaista (valkoinen väri muuttuu hopeiseksi) ja sen siskotyttö rentoutuvat. 
On muuten hienoa havaita, miten hurjan hyvä hajuaisti niillä on, kun niiden emo tulee laatikkoon, ne haistavat sen heti, reagoivat siihen ja lähtevät ryömien kohti maitobaaria.

 Tässä porukan pienin ja ruskein, herra suklainen, pikku suklaasydän. Sen korvat ovat jo alkaneet vetäytyä maata kohti, syntyessähän ne ovat kiinteästi päätä myöten, eikä pentu kuule mitään. Kohta ne aukeavat, samoin silmät. Ja pian ne alkavat kävellä, ensin vaappuen ja hoippuen, mutta aina vain vankemmin.