Onneksi osasin tehdä oikeat johtopäätökset. Tuli heti mieleen sana; poikimahalvaus, siitä puhuivat lapsuuden kesäpaikassa maalaistalon emäntä ja karjakko. Heidän kesävierainaan saimme tutustua myös lehmiin ja hevosiin. Poikimahalvaukseen saattoi vaikka kuolla.
Siis poikimahalvausko se on, vai onko kohtuun jäänyt vielä jotain sisälle ja se saattaa aiheuttaa kohtutulehduksen ja särkee niin, ettei se pysty kävelemään rennosti. Ruska oli tosiaan vaikeuksissa liikkua ja sen katsekin oli jotenkin harhaileva. Lähiklinikka aukesi runsaan tunnin kuluttua, soitto sinne ja tuurilla pääsimme heti tulemaan, kun sinne sovittu leikkaus peruuntuikin. Muuten en tiedä, mitä olisimme tehneet.
Ruska syötti pennut hyvin ja jätimme ne turvaan pentulaatikkoon sillä varauksella, että jos Ruska joutuu nestehukan takia tiputukseen, haen pennut sinne. Kohdusta otettiin ultra ja todettiin, ettei mitään ainakaan ollut jäänyt sisään, kohtu näytti siistiltä ja nisätkin olivat kunnossa, eikä tulehdusta ollut sielläkään, vaikka kuumetta oli koko ajan lähes 40. Ihanan tohtoritädin mukaan kaikki viittaasi tosiaan kalkin puutokseen; kalkkishokkiin, joka voi olla hengenvaarallinen (siis siihen poikimahalvaukseen). Sen ei pitäisi olla enää niin yleistä, mutta Ruska on ollut tunnollisesti imettämässä koko ajan ja saattaa olla, että sille ei kalkki imeydy sitä vauhtia, mitä sitä tarvitaan maidontuotantoon. (anteeksi ilmaisuni, se ei ehken kovin lääketieteellinen ole).
No Ruskalle laitettiin pullosta nestettä niskaan ja siihen päälle kalkkipiikki samaan pattiin ja jo tunnin kuluttua pääsimme kotiin ohjeet ja kipulääke mukanamme. Pentulaatikossa oli kaikki hyvin ja pennut nukkuivat pitkän välin, yli kaksi tuntia, ihan kuin olisivat ajatelleet pikkumammansa tarvitsevan vähän lepoa.
Nyt nämä osaavat jo rentoutua. Siinä toinen siniharmaista (valkoinen väri muuttuu hopeiseksi) ja sen siskotyttö rentoutuvat.
On muuten hienoa havaita, miten hurjan hyvä hajuaisti niillä on, kun niiden emo tulee laatikkoon, ne haistavat sen heti, reagoivat siihen ja lähtevät ryömien kohti maitobaaria.
Tässä porukan pienin ja ruskein, herra suklainen, pikku suklaasydän. Sen korvat ovat jo alkaneet vetäytyä maata kohti, syntyessähän ne ovat kiinteästi päätä myöten, eikä pentu kuule mitään. Kohta ne aukeavat, samoin silmät. Ja pian ne alkavat kävellä, ensin vaappuen ja hoippuen, mutta aina vain vankemmin.
