Hänestä tulee Bruno

 Tänään tämä pikku mustiainen, pentulaatikon ainokainen, tämän alueen hallitsija ja mammakoiran silmäterä Bruno I täyttää jo peräti 6 vuorokautta. Paino nousee kohisemalla, onhan sillä maitobaarissa tarjolla ravitsevaa maitoa vaikka kymmenelle pennulle.
Tänään tulee kuluneeksi tasan 16 vuotta Sofie-Amelien, Fiiun esiäidin, Hollannista ostamani Amelie-Sofien ensimmäisen pentueen syntymästä tähän samaiseen laatikkoon. Laatikko oli silloin uusi ja vastamaalattu, sen oli nikkaroinut Kallisen Kimmo ja tyttärensä Jenna oli maalannut seinät tasapuolisesti poikien ja tyttöjen väreillä; ulkopuolen vaaleansinisellä, sisältä pinkiksi.
Siihen laatikkoon syntyi silloin myös Fiiun isoisä Jennan Roope,  tänään niistä kymmenestä on vielä jäljellä kaksi tervaskantoa; Oskari ja Samppa. Tytöistä Ada ja Jaslakin ylsivät 15 vuoteen. Oskari oli porukan pienin, painoi syntyessään vain 125 gr (Tämä nykyinen asukas UppisBruno painoi 350 grammaa enemmän; 475 grammaa).
Brunon tuleva koiramamma kyseli, tuleeko tästä pojasta isokin. Voin rauhoittaa, koiran koko on perimässä. Tietysti Bruno vauvana voi niin sanotusti paksusti koska sen käytössä ovat kaikki kymmenen maitohanaa ja se on jo nyt oikea mamman lellipoika.

Palataanpa vielä hetkeksi 16 vuoden taakse Oskariin. Se tosiaan oli porukan pienin, niin heiveröinen, etten uskonut sen selviävän. Aloin kutsua sitä Oskari Olemattomaksi. Se muuten rakasti kun tuuditin sitä sylissäni ja lauloin kehtolaulua. Oskarin osti vanhempi naisihminen, joka olisi halunnut pienen nartun, mutta kun ne olivat kaikki varattuja, hän halusi Oskarin koska vakuutin hänelle, että tässä rodussa urokset yleensä ovat pehmeämpiä kuin nartut ja että tämä poika on porukan pienin ja taitaa sellaisena pysyä. Arvatkaa, tuliko Oskarista porukan suurin.

Ihan koon ylärajoille asti ylsi mun Oskari Olemattomani ja tänään se tervaskantona yltää iänkin ylärajoille; täyttää 16 vuotta toisena porukan ikämiehistä Sampan kanssa. 
Tänään tämä laatikko on siis uusimman Veli Pontevan hallinnassa. Brunon ruokakello näyttää vähän toisenlaiselta kuin Tämä Topelius- pentueen (pentujen nimet olen hakenut Topeliuksen Lukemisia lapsille kirjoista) ruokakello tasan 16 vuotta sitten. Neljä mustaa ja kuusi tässä vielä mustavalkoisia, mutta esimerkiksi veljeksen Rasa ja Roope muuttuivat siniharmaiksi. Aatu, Miina ja Manu ja Oskari säilyivät isäNeron mustavalkoisissa väreissä.
Laatikon värit ovat haalistuneet, mutta muistot näistä ensimmäisistä säilyvät samoin kuin jokaisen siinä syntyneen lämmin muisto. Kotiin ovat sieltä jääneet Riitumuori, Quibus eli Ruskan äiti, Ruska ja nyt tämä uusin mammakoira Fiiu.

 Laatikon viimeisin aarre muuttaa kuuden viikon päästä uuteen kotiinsa. Brunosta tulee hesalainen.
Sen luonteesta on vielä hiukan aikaista puhua, mutta rauhallinen se on eikä juuri itsestään vielä elämöi. Sen syntymä oli ensikertalaiselle Fiiulle kova kokemus, mutta tarmokkaasti ja sitkeästi se tämän pikkukaverin, joka oli ihan puolen kilon voipaketin kokoinen, synnytti alakautta repeämättä.
Olimme matkalla Myyrmäkeen klinikalle, jossa pentua ja mahdollisia seuraavia olisi autettu.
Mutta Brunopa päätti syntyä Hki-Turku moottoritielle kamalassa lumisateessa ja ihan tappokelissä. Matkalla Fiiu alkoi itkeä ja ponnistaa. Bruno tuli väkisin. Onneksi se oli ehjänä pussissa, että sain sen pidetyksi synnytyskanavassa lämpimässä. Perillä oli lääkäri vastaanottamassa meitä ovella. Ja siellä sitten selvisi sekin, että päinvastoin kuin ultrassa oli näkynyt, pentuja olikin vain tämä musta Veli Ponteva ja siksi kasvanut niin isoksi. Se siis päätti syntyä erikoisessa paikassa. Se on myös osoittanut omaa tahtoa maitohanan valinnasssa. Yritäppä vaihtaa toiseen nisään, minkä herra on suunnitellut, ei käy! Poika ottaa maitonsa mistä haluaa. Tervetuloa maailmaan siinäkin suhteessa ainutlaatuinen, että olet porukan ainoa ja PARAS! Leikkikaverisi ovat tosi pehmeitä .

Upponalle Ainokainen

 Arki on alkanut sujua hienosti. Fiiu on rakastunut pieneen lapseensa Upponalleen ainokaisena syntyneeseen. Aika ajoin saa vahtia ettei se nuole ja putsaa vauveliaan niin innokkaasti, että iho hajoaa kun niitä muita hoivattavia ei ole.
Minulla tosiaan ei ole kokemusta kovinkaan pienistä pentueista, saati yhden pennun pentueesta. Ymmärrän parinkymmenen vuoden kokemuksella, että esim mammakoiran ruokinta yhden imetettävän kanssa on erilaista kymmenen pentueen ruokintaan verrattuna sekä mamman että lapsen kannalta, mutta miten estää pentua imemästä koko ajan, varsinkin kun tämä mammakoira oli varustautunut kymmenellä täydellä tonkallisella maitoa isollekin pentueelle. Täältä riittäisi maitoa muillekin, jos tarvetta tulee, sinne varaemojärjestelmään on informoitu, toistaiseksi ei tarvitsijaa ole ilmennyt ja toki se maidontulo pikkuhiljaa ehtyy, ei edes tämä pikkuinen veli Ponteva kaikkea pysty hyödyntämään. Nyt kun pikkumies on kolmen päivän ikäinen alkaa äidin ja pojan elo tasaantua.

 Tänään Fiiuli suostui jo ihan pienelle lenkille oman pikkupihan ulkopuolelle ja käytiin tervehtimässä naapurin kissatätiäkin. Fiiu tosin joka käänteessä kokeili kurvata pentulaatikolle päin.

 Olen Ollut huolissani myös siitä, ettei tällä pikkuisella ole yhtään kaveria laatikossa, ensimmäisinä viikkoinahan ne nukkuvat yhdessä kasassa toisiaan lämmittäen, no nyt nukutaan mamman karvoissa ja laatikko on täynnä lämpöpulloilla täytettyjä "muka"karvakavereita. Tänään sattui Facebookissa silmään yhden arvostamani pitkän linjan kasvattajan lohdutus, hänellä oli myös yksin syntynyt. Hänen mukaansa nämä kohdussa ainoina kasvaneet eivät osaa toisia kaivata. Jos taas pentueesta muut kuolevat synnyttyään, se yksin jäänyt osaa niitä poistuneita kaivata. Lohduttaa uskoa niin. Pitää vaan totuttaa pentu entistä enemmän ihmiseen ja onneksi kodissa, minne se muuttaa ja saa nimekseen Bruno, on kaksikin lasta ja myös vanhemmat ovat koiraihmisiä, joten kavereita ja hellittelyä piisaa.Herra Mustiainen on nostanut painoaan vauhdilla ja nukkuu toki vielä suurimman osan ajastaan.
Luonnettakin on jo ilmennyt. Yritin siirtää pikkumiestä toiselle "hanalle" maitobaarissa, mutta herrapa ilmoitti tahtonsa kitisemällä ja vaihtoi siihen paikkaan, minkä ITSE oli valinnut. Päivittäinen punnitus on meidän hellittelyhetkemme, mammakoira tosin on vielä aika tiukasti eri mieltä siitä, kuka vauvaa hoitaa. Hoitotoimenpide menossa, valkoiset nilkkasukat ja valkoinen kravatti kaulassa ovat herrasmiehen merkki. Siisti pitää olla vaikka ikää on vasta 3 vuorokautta.

Sofie-Amelien ennätysvauva

Sofie-Amelie alias Fiiu astutettiin marraskuussa ja vauvoja odoteltiin syntyväksi tammikuun loppupuolella. Ultrassa käytiin raskauden puolivälissä ja kuvassa näkyi useampi vauva kolmesta viiteen ainakin. Fiiun äiti Ruska sai kahdeksan pennun jengin, Fiiun ja sille yhden siskon ja kuusi veljeä. Mamma Ruska puolestaan oli kymmenpäisestä pentueesta ja Ruskan isoäiti Amelie-Sofie, jonka mukaan Fiiu on nimetty, tekaisi muutamaankin kertaan kymmenikön, joten odotukset olivat korkealla ja ultra vahvisti sen.

Odotusaikana muutamaan kertaan kyllä katselin, että tyttö ei juurikaan masultaan kasvanut, mutta Fiiu on laajarunkoinen malliltaan ja keskitason isommasta päästä. Kun käytiin ottamassa varmuuden vuoksi rabiesrokotus muutamaa viikkoa ennen laskettua synnytystä, mainitsin huolestani lääkärille, mutta hätäinen ultra vahvisti, että kyllä siellä on elämää, mutta saattavat olla Fiiun laajan rintakehän suojissa. Painon nousu ja nisien valtava kasvu (mahdottoman paljon edellisiä narttujani isommat) kertoivat, että uutta elämää kehittyy ja mammakoira on varautunut ruokkimaan katraansa. Etukäteenjo tiesinkin, että Fiiusta tulee loistava äiti, sen se oli osoittanut Ruskan pentujen kanssa. 

Kun sitten tuli synnytyksen aika ei mitään tapahtunut vielä 60 vuorokaudessa, mikä oli monen narttuni synnytyksen päivä. Vielä parina seuraavanakaan ei mitään tapahtunut, mikä usein ennakoi myös pienemmän pentueen syntymää. 62 vrkn aikana lämpö laski merkiksi, että pian alkaa, mutta meni siitäkin vielä pitkälle toista vurokautta yhdessä valvoessa.                                                                   Fiiu vaihtoi paikkaa ja oli aika tuskainen. Kun raskas yli kolmen tunnin ponnistaminenkaan ja Fiiun kiljunta ei vielä tuottanut tulosta, otin yhteyttä eläinsairaala Aistiin (hyvät kokemukset edellisestä kerrasta). Lääkäri vahvisti epäilykseni siitä, että tulossa on iso vauva ja jos ei sitä saada syntymään pian, se estää muiden mahdollisen tulon. Matka täältä Vihdistä Martinlaaksoon kestää lähes tunnin ja keli oli mitä melkoisin, liukasta ja lumisadetta. Äkkiä Fiiu autoon pentuja varten tekemäni vanha virttynyt farkkukassi pyyhkeitä ja lämpöpulloja täyteen ja matkaan.

Turku-Helsinki moottoritiellä Fiiu alkoi uudelleen ponnistaa ja huusi kivusta, rauhoittelin sitä ajaessani ja pidin sitä etupenkillä kaulapannasta kiinni, ettei se kuitenkin saisi isoa pentua syntymään, autoon ja pakkaseen moottoritielle, mammakoirilla kun on taipumu piiloutua synnyttämään jonnekin.

Kehä kolmosella taas ponnitettiin ja nyt tunsin kun pidin kättä Fiiun alla, että tulossa ollaan - onneksi pentu oli pussissa. Äkkiä soitto Aistiin ja siellä ihana hoitaja  neuvoi ajamaan suoraan oven eteen, ei parkkiaikalle - lääkäri tulisi siihen hakemaan Fiiun ja minä voisin parkkeerata rauhassa auton. 

Nuori komea mieslääkäri tuli ovelle vastaan, tietysti varsinainen komistus ja minä yön valvoneena,  huolesta sekaisin tukka pystyssä ja naama ryppyisenä -vanha ämmänrämä, koitin vetää pipoa hartioihin saakka häpeästä, mutta pentu oli se tärkein ja ne mahdolliset muut. Pentu oli puoliksi ulkona. 

Kun pääsin klinikalle, oli pentu jo putsattuna ja laatikossa lämpimässä ja näytti pontevalta. Vanhasta kokemuksesta näin, että se oli parin vastasyntyneen kokoinen ja siksi oli tuskaa saada ulos. Punnitus vahvisti, pentu painoi 475 gr, kun ne yleensä ovat  noin 250 gr, pienin minulla selviytynyt oli 125 gr. Lääkäri lähti röntkaamaan loppuja pentuja, tuli takaisin ja kertoi, ettei muita pentuja olekaan. Ihana tohtori tahtoi minutkin katsomaan, ettei siellä todellakaan muita ollut ja siksi tämä pikkujättiläinen oli päässyt kasvamaan niin isoksi. Ultra aikanaan todisti, että siellä niitä montakin on, miksi ne ovat abortoituneet, ei kukaan tiedä. koiralla kun on taito "imaista" keskenjääneet sisuksiinsa, eikä päällepäin näy mitään.

Pettymys oli siis suuri, mutta onneksi Fiiu sai hoidettavakseen kuitenkin yhden pienen veli Pontevan. Minun pentueeni nimi alkaa U:kirjaimella ja olin alunperin päättänyt monta nimeä, niin monta ihanaa nimeä, että seuraava pentue onkin sitten U2; nen. Tämä on Buffing Upponalle, Karjalaisen Elinan kunniaksi, oli työkaveri Radio Suomessa aikanaan. Minulle se on Uppis, uusi perhe on päättänyt antaa sen nimeksi Brunon, yritän kiltisti  käyttää sille sitä nimeä, niin että se sen kyllä oppii. 

On syytä nostaa hattua sinnikkäälle mammakoiralle, joka repeämättä ponnisti pikkujättiläisen alakautta. Onnea oli siinäkin, että sain klinikalla tietää, ettei muita ole tulossa. Jos olisimme kotona onnistuneet sen ison synnyttämään, olisin panikoitunut ja ahdistunut kun ei muita ala kuulua.