Tänään tulee kuluneeksi tasan 16 vuotta Sofie-Amelien, Fiiun esiäidin, Hollannista ostamani Amelie-Sofien ensimmäisen pentueen syntymästä tähän samaiseen laatikkoon. Laatikko oli silloin uusi ja vastamaalattu, sen oli nikkaroinut Kallisen Kimmo ja tyttärensä Jenna oli maalannut seinät tasapuolisesti poikien ja tyttöjen väreillä; ulkopuolen vaaleansinisellä, sisältä pinkiksi.
Siihen laatikkoon syntyi silloin myös Fiiun isoisä Jennan Roope, tänään niistä kymmenestä on vielä jäljellä kaksi tervaskantoa; Oskari ja Samppa. Tytöistä Ada ja Jaslakin ylsivät 15 vuoteen. Oskari oli porukan pienin, painoi syntyessään vain 125 gr (Tämä nykyinen asukas UppisBruno painoi 350 grammaa enemmän; 475 grammaa).
Brunon tuleva koiramamma kyseli, tuleeko tästä pojasta isokin. Voin rauhoittaa, koiran koko on perimässä. Tietysti Bruno vauvana voi niin sanotusti paksusti koska sen käytössä ovat kaikki kymmenen maitohanaa ja se on jo nyt oikea mamman lellipoika.
Palataanpa vielä hetkeksi 16 vuoden taakse Oskariin. Se tosiaan oli porukan pienin, niin heiveröinen, etten uskonut sen selviävän. Aloin kutsua sitä Oskari Olemattomaksi. Se muuten rakasti kun tuuditin sitä sylissäni ja lauloin kehtolaulua. Oskarin osti vanhempi naisihminen, joka olisi halunnut pienen nartun, mutta kun ne olivat kaikki varattuja, hän halusi Oskarin koska vakuutin hänelle, että tässä rodussa urokset yleensä ovat pehmeämpiä kuin nartut ja että tämä poika on porukan pienin ja taitaa sellaisena pysyä. Arvatkaa, tuliko Oskarista porukan suurin.
Tänään tämä laatikko on siis uusimman Veli Pontevan hallinnassa. Brunon ruokakello näyttää vähän toisenlaiselta kuin Tämä Topelius- pentueen (pentujen nimet olen hakenut Topeliuksen Lukemisia lapsille kirjoista) ruokakello tasan 16 vuotta sitten. Neljä mustaa ja kuusi tässä vielä mustavalkoisia, mutta esimerkiksi veljeksen Rasa ja Roope muuttuivat siniharmaiksi. Aatu, Miina ja Manu ja Oskari säilyivät isäNeron mustavalkoisissa väreissä.
Laatikon värit ovat haalistuneet, mutta muistot näistä ensimmäisistä säilyvät samoin kuin jokaisen siinä syntyneen lämmin muisto. Kotiin ovat sieltä jääneet Riitumuori, Quibus eli Ruskan äiti, Ruska ja nyt tämä uusin mammakoira Fiiu.
Sen luonteesta on vielä hiukan aikaista puhua, mutta rauhallinen se on eikä juuri itsestään vielä elämöi. Sen syntymä oli ensikertalaiselle Fiiulle kova kokemus, mutta tarmokkaasti ja sitkeästi se tämän pikkukaverin, joka oli ihan puolen kilon voipaketin kokoinen, synnytti alakautta repeämättä.
Olimme matkalla Myyrmäkeen klinikalle, jossa pentua ja mahdollisia seuraavia olisi autettu.
Mutta Brunopa päätti syntyä Hki-Turku moottoritielle kamalassa lumisateessa ja ihan tappokelissä. Matkalla Fiiu alkoi itkeä ja ponnistaa. Bruno tuli väkisin. Onneksi se oli ehjänä pussissa, että sain sen pidetyksi synnytyskanavassa lämpimässä. Perillä oli lääkäri vastaanottamassa meitä ovella. Ja siellä sitten selvisi sekin, että päinvastoin kuin ultrassa oli näkynyt, pentuja olikin vain tämä musta Veli Ponteva ja siksi kasvanut niin isoksi. Se siis päätti syntyä erikoisessa paikassa. Se on myös osoittanut omaa tahtoa maitohanan valinnasssa. Yritäppä vaihtaa toiseen nisään, minkä herra on suunnitellut, ei käy! Poika ottaa maitonsa mistä haluaa. Tervetuloa maailmaan siinäkin suhteessa ainutlaatuinen, että olet porukan ainoa ja PARAS! Leikkikaverisi ovat tosi pehmeitä .
