Onneksi nyt ovat helteet hellittäneet ja pennut saavat jo olla ulkona pitempään ja harjoitella ruohikolle kyykistymistä. On pennunostajillekin mukavampaa kun voivat rauhassa tutustua vauvoihin isommassa tilassa pihalla, eikä tarvitse ahtautua koko perheen voimalla ahtaaseen pentulaatikkoon, jonne on taatusti vuotanut muutama pisu vaikka alustat olisi juuri vaihdettu.
No tänään tätä kirjoittaessa sataa ja pentujen on viihdytettävä toisiaan ja sitä ne kyllä ilokseni osaavat enemmän kuin aikaisemmat pentueet. Ne tosiaan saattavat leikkiä laatikossa pitkään huutamatta heti maitobaaria luokseen, toistensa viihdyttämiseen ne eivät tarvitse edes leluja, on kiva maistella kaverin partaa, korvaa, hännänpäätä ja pojilla sitä pikku-uloketta keskellä masua.
Nyt on jauhelihapallerot maisteltu, nyt opetellaan monimuotoista syömistä. Ensimmäiset lihapullaharjoitukset olivat jo viikko sitten ja siinä hommassa kunnostautui ensimmäisenä herra mustanvyön ritari kennelnimeltään Tutti Frutti oh Ixus. Se söi uuden perheensä isännän parran lisäksi tulevan koiramamman kädestä ahneesti jauhelihapullan. Sensijaan ruskeaksi muuttuva poika suorastaan tyrkkäsi lihapullan pois kuonollaan ja hyvä, ettei yökännyt varmuudeksi päälle. Sitkeällä harjoittelulla kaveri kuitenkin keksi idean, siis että sitä raakaa pullaa saattoi imeä pikkuhiljaa suuhunsa kokonaan.
Sitten oli vuorossa vellishow. Se on joka vuosi yhtä raivostuttavan riemastuttava opetustunti. Osa pennuista päättää kävellä vellilautasen läpi. Siinähän pentuparalle käy niinkuin siinä Disneyn filmissä bambille liukkaalla jäällä. On siinä Ruskamammalle ihanaa siivottavaa kunhan performanssi on ohi; velliä on korvassa ja masussa ja tassuissa, seinässä ja sanomalehdellä. Muutama pennuista hoksaa kupletin juonen heti kun pikkulusikalla laitan sen suun eteen lämmintä ja tuoksuvaa velliä, pentu syö ensin lusikasta ja seuraa sitten lusikalla ohjaamista lautasen reunalle. Ruskamamma seuraa kiltisti operaatiota ulkopuolella, se tietää saavansa nuolla lautasen ja pennuista niin mota hyvältä maistuvaa paikkaa.
Elämä on oppimista ja selvästi huomaa, miten pennut väsyvät uusien asioiden edessä. Aina kun uudet ihmiset ovat lähteneet, on pentulaatikossa tosi hiljaista pitkään ja yöllä sulatellaan uusia asioita unissa; juostaan, muristaan, haukahdellaan. Pikkusankarit taatusti kokevat huimia seikkailuja, siltä ainakin laatikon reunalla kuunnellessa tuntuu. On tämä ihanaa, työteliästä, antoisaa ja vastuullista aikaa yrittää opettaa pienille koiran aluille yhteiskuntakelpoista käyttäytymistä ja uusissa kodeissahan se jatkuu vielä pitkään.
