Pentutarkastus ja sirutus tehty

Viime perjantaina sain ajan eläinlääkäristä pentutarkastusta ja sirutusta varten. Ja sitten vain miettimään, miten nuo lapset saisivat ensimmäisestä automatkastaan mahdollisimman positiivisen kokemusmuiston. Olen nimittäin useankin koiranomistajan kertoneen, ettei heidän koiransa ollenkaan pidä autoilusta. Usein se varmaankin yhdistyy siihen ensimäiseen, muutenkin vaikeaan tilanteeseen, kun pentu "riistetään" emonsa kodista ja viedään vieraanhajuiseen autoon uusien ihmisten kanssa, jotka itsekin jännittävät sitä miten matka menee.
Minulla ei ole mitään patenttiratkaisua, mutta usein auttaa, että pentu menee autoon väsyneenä ja sille on järjestetty turvallinen nukkumapaikka JA SEN ANNETAAN NUKKUA sitä koko ajan vahtimatta. Helppohan se on sanoa, mutta käytäntöjä on niin erilaisia ja koiriakin. Minä ratkaisin asian niin, että laitoin kaikki pennut nukkumaan juuri siihen kevythäkkiin, missä ne pihallakin ollessaan nukkuvat, joten se on siis tuttu, eikä siitä näe ulos samalla lailla kuin rautahäkistä kehikon väleistä. Ihana pennunostaja ja ystävä Mari jo vuosien takaa tuli mukaan kantamaan ja vahtimaan lapsia kun kävin kysymässä, joko voi häkin tuoda sisään ja poislähtiessä kävin maksamassa.

Muutenkin tämä värikirjo oli tosi rauhallinen, ne ovat aina varsin rauhallisia,mutta nyt saatiin jo lääkäritädiltäkin kiitokset kun pennut inahtamatta voitiin kääntää selälleen ja etsiä "pikkupallit" pusseistaan. Kaikki olivat jo laskeutuneet, vaikka ikää oli vasta vähän yli viisi viikkoa. Kukaan pennuista ei kiljunut, muutama sanoi vienosti ai, kun siru laitettiin, tällä kertaa Kennelliiton toivomuksesta hartian seutuun, kun se ennen oli vasemman korvan alla kaulassa. Syy siirtoon oli, että se siru häirtisee mm kallokuvauksissa. Ja pentujen reaktioista päätellen, se paikka olikin parempi kuin korvatakunen, siinä on enemmän löysää nahkaa, jonka alle se "kauhistuttavan iso neula" sen sirun sylkee.

Isä Toivo kravatteineen

mustat tytöt kravatteineen

Nyt kaikki lapset ovat siis saaneet tunnuslukunsa. Kasvattajan ainoaksi ongelmaksi jää erottaa oikeat pennut toisistaan. Kaksi mustaa poikaa ja kaksi mustaa tyttöä muistuttavat niin erehdyttävästi toisiaan, jopa isän tunnusmerkkiä valkeaa rintaa ja varpaita myöten. Lääkärissä laitettiin haavateipistä kahdelle kaulapannat ja kotona sitten lakattiin kahden niistä peput.
Sofie-Amelie sai lakkasipauksen turkkiinsa, Friida-friidu sensijaan ei ja Poppis eli Poppaskonsti sai myös lakkalisäyksen erotukseksi Siepparista.
Suunnitelmissa on kertoa hiukan niiden luonteiden erosta, mutta tosuus on, että vanhaa kasvattajaa viedään niin lujaa pentujen syötöstä isojen koirien syöttöön ja emon huoltamiseen sekä kaikkien ulkoilutukseen, laatikon siivoamiseen ja pesukoneen pyörittämiseen, että kun illalla istun koneen ääreen, ei juurikaan ajatus liikahda. Lähes kahden kuukauden yövalvomiset alkavat näkyä. Alkuviikosta viime viikolla sää suosi, pennut olivat lähes koko päivän ulkona, loppuviikon sääherra hiukan kokeili meikämuijaa, lorotti taivaan täydeltä vettä melkein heti kun oli saanut pennut ulos ja näytti auringon heti kun koko sakki oli taas sisällä. Hyötyliikuntaa, sanoisin, vaikka raivotuttikin välillä.Uskomatonta, että nyt alkaa viimeinen kokonainen viikko kun kaikki pennut ovat yhdessä. Ensi viikon keskiviikkona pennut täyttävät seitsemän viikkoa ja siitä eteenpäin pesä sitten tyhjenee, vain Sofie-Amelie jää. 

Erottaisitko nämäkään pojat ilman merkkiä?