Tänään käytiin taas viikonlopun ja maanantaitauon jälkeen progetestissä. Tämän testin tuloksen saamme vasta huomenna, verinäyte matkaa Kuopioon laboratorioon ja tulos lähetetään sähköpostiin. Tämä tulos sittten lienee ratkaiseva, jos siis ei selvää nousua ole tapahtunut, saanen heittää toiveet pentueesta.
Jos joku ihmettelee, miksi Ruska parasta otetaan niin kovasti näytteitä, kerron. Minulla on ollut 16 pentuetta, enkä milloinkaan ennen ole testiä katsonut tarvitsevani, enkä ole tarvinnutkaan, ollaan juostu sulhoksi toivotun uroksen luona niin monta kertaa, että onnistuu.
Mutta Ruska onkin erikoistapaus. Sillä on hyvin pitkä juoksujen väli. Epäilin myös etten tätä juoksua ehkä heti huomannut, oli kirpputorilla, missä vapaaehtoisena häärin, huutokauppaviikko, enkä ehtinyt tai edes muistanut peppua kokeilla. Vasta sunnuntaina muistin ja sieltähän se toivomani punainen väri kädelle solahti. En siis tiennyt, oliko se sunnuntai ensimmäinen, toinen vaiko jo kolmas tai neljäs päivä ja siksi valitsin testin. Toivotun Toivo-sulhasen luo kun on matkaa sen verran, ettei sitä eläkeläinen koviin moneen kertaa huristele.
Ruskan äidin Quibuksen kanssa eivät astutusyritykset sen toisella kerralla onnistuneet ollenkaan, joten nyt halusin tyttärensä kanssa olla varma, pian tulee jo ikäkin ensi synnyttäjälle vastaan.
Tämä oli sitten jo neljäs testikerta, kolme edellistä kertoivat hieman progetason nousun nopeudesta, tai siis hitaudesta tässä tapauksessa ja tämä tauon jälkeen otettu testi sitten siitä, onko toivoa saada Toivoa sukutauluun, sen takana kun on omia vanhempia linjojani.
Teippitassuinen tyttö metsässä
Tämänpäiväinen testi oli vähän tavallisuudesta poikkeava. Ruskalla on samanlaiset suonet kuin minulla, ne siis karkaavat neulan alta sukkelaan. Edellisillä kerroilla on kaikki mennyt kuitenkin kerralla putkeen, mutta tänään ei. Ensin hikoili nuori hoitajatyttö ja metsästi suonta, vaihtoi jalkaa ja parturoi toistakin (onneksi Ruskalla karvaa riittää), toisenkin jalan suonet vetäytyivät piiloon, vaihdettiin hoitajaa, muttei hänkään onnistunut. Minuako jännittivät, en tiedä. Sitten haettiin ammatikseen kymmenen vuotta pistänyt hoitaja ja putki tuli täpötäyteen kertapistolla. Ruska oli koko ajan varsin rauhallinen, ihan kuin isoisänsä Nero, jolle sai lääkärissä tehdä toimenpiteen kuin toimenpiteen helpolla. Kerran yksi lääkäri sanoikin, että "ilmeisesti se antaisi vaikka leikata päänsä pois, jos olisi pakko".
Kyllä Ruskakin käyttäytyi hienosti, mutta se tiesikin, että mamman taskussa on herkkuja ja antoi hoitajakin sille kissan nameja. Ruska näytti liikuttavasti pikkupotilaalta metsässä juostessaan kun molemmissa jaloissa oli keltainen iloinen teippiside ja sideharsotuppo. Kyllä se hieman muuten kukkoili Seita-mummolleen ja Riitulle metsässä kun oli päässyt yksin mamman kanssa "kauppaan". Nyt vaan odotellaan ja peukutetaan.
.
