lauantai 21. toukokuuta 2016

Kuulumisia kennelistä

Perjantaina 20.5.2016 kävin katsomassa Elopellon kennelin pentuja, siellä takana on myös minun koiriaini. Seitsemän kappaletta ihanan tasaisia vauveleita, nyt vasta kasvoi toivo saada tänne meillekin omat vauvelit.
Tänään lauantaina on tasan neljä viikkoa siitä kun käytiin tanssaamassa Vesivehmaan Jenkkaa Toivon kanssa. Merkit siitä, että ollaan onnnistuttu ovat kyllä olemassa, aamupahoinvointia ja ruokahaluttomuutta on selvästi, mutta sehän saattaa olla myös merkki valeraskaudesta. Ruska myös selvästi hakee läheisyyttä, tutkailee vatsaansa ja nukkuu paljon.
No maanantaina se sitten selviää aamupäivällä, alkaako innokas odotus vai tuleeko pelkkä pettymys. Meidän astutusilmoitus on yhdistyksen sivuilla, koska se täyttää kasvatusohjeiden vaatimukset, eikä sitä siltikään tiedä millaisia vauvoja sieltä tulee. Tarkoitan., että vaatimusten täyttyminen ei vielä toki takaa terveitä pentuja. Olisihan se hienoa, jos voisi valita, että tämän geenin otan, tuosta en välitä. Minä olen kyllä onnellinen siitä, että olen tavannut narttulinjan koirat Ruskan takaa aina seitsemänteen polveen ja saanut tutustua niihin kaikkiin lähemmin Henkin ja Rian luona Hollannissa.
Lupasin myös kertoa koirista ja nartuista Ruskan isän Roopen takana. Roope eli Buffing Pilviparta on ensimmäisen Rollecaterdeelkoirani Amelie-Sofien, jonka nimen sain itse valita ja Boisterous Neron Nepalesin eli Neron poika. Amelien äidin Jinnen olen myös tavannut ja sen äiti onkin sitten sama kuin vanhin Ruskan takana oleva Warrig. Amelien isä Woody Sam oli myös hauska veikko, musta poika ja senkin olen tavannut.
Neron äiti oli Hollannista Haskerhus-kennelistä Keetie ja senkin olen tavannut kuin myös sen äidin Fashran. Tästä näkyy, että mä olen ihan kamalan vanha Metusalemin ikäinen, mutta onnellinen siitäkin. Olen niin useasti ollut Hollannin näyttelyissä ja asunutkin siellä, että maan koirat, ne vanhemmat ovat tuttuja.
Roopen äiti Amelie eli Amalia oli varsinainen saunajakkara (Ria sitä nimitti saunakrukjeksi), seisoi tukevasti neljällä jalalla juuri kuin saunan tukeva jakkara.

Ruskan mummi Amelie-Sofie van het RollecaterdeelR

Ruskan isovanhemmat Ameli-Sofie ja Boirterous Neron Nepales



 Ruskan isä Buffing Pilviparta eli Roope, Amelien ja Neron poika











Amelien äiti, Roopen isoäiti, Ruskan isoisoäiti Jinne van het Rollecaterdeel