Mammakoira rupeaa luottamaan siihen, ettei pentu karkaa laatikosta mihinkään, vaikka se poistuisikin hetkeksi pois. Pikkukoira tapaa ihmisen, sen jota kasvattajaksi kutsutaan, sen se kyllä on tunnistanut syntymästään saakka. Nykyään se ilmenee mm niin, että kun nostan sen syliini, pikkuriiviö syöksyy kiinni nenääni, heiluttaa häntäänsä ja ilmaisee tuntevansa ihan yhtä hurmaavasti ja sydämeen käyvästi kuin aikuiset karvaiset ystäväni liikuttavat sydäntäni aina tavatessamme. Vaikka olisin poissa vain muutaman minuutin, saan vastaanoton, joka kertoo riemusta, etten hävinnytkään lopullisesti.
Koska Brunopoika on pentueen ainokainen, olin aluksi huolissani kun sillä ei ole pentukavereita leikkikavereina, joiden kanssa harjoitella mm. painimista. Onneksi Fiiumamma on vielä niin lapsellinen (niinhän kaikki schapet koko ikänsä). Fiiu rakastaa painia vauvansa kanssa ja leikkiä sen leluilla. Usein yllätän sen livahtamassa piiloon jokin vauvan lelu suussaan. Erikoisesti Fiiu innostui vanhoista pentuleluistaan, joita kaivoin vauvalaatikosta, varsinkin vinkulelut saavat siihen vauhtia. Ruska isoäiti ei oikein koskaan ole leikkinyt leluilla, sitä on valitettavasti aina enemmän kiinnostanut ruoka ja se kyllä näkyykin. Ruska on selvästi perinyt Siirimummin vanhan ja virttyneen muumimamma-käsilaukun sen TarjaHalos-näköisen, vaikkei ole Siiriä ikinä tavannut. Fiiu on Ruskan vauva ja sellaisena pysyy. Ruska kyllä saa haistella vauvaa ja putsata sen peppua, mutta jos liian tuttavalliseksi rupeaa, änkeää Fiiu mamman oikeudella väliin viimeistelemään työn ja Ruska hyväksyy sen tyytyväisenä tyttärensä vastuullisuudesta.
Seuraava todella suuri askel pikkukoiran elämässä onkin sitten muutto uusien ihmisten luo, tulevaan kotiinsa. Ihan erilaiseen kuin tämä vihtiläisluukku, jonne muutin melkein kuusi vuotta sitten neljän schapen kanssa. Ruska oli silloin juuri täyttämässä vuoden. Ruskan äiti Quibus, isoäiti Seita ja Ruskan ujo puolisisko Riitu. Fiiu syntyessä täällä oli neljän polven Buffingeja.Nyt täällä vallitsevat kolmessa polvessa isoäiti Ruska ja tyttärensä Fiiu ja lapsenlapsi Bruno.
Brunon elämä mullistuu muutaman viikon päästä kun sen perheeksi tulee "omistajien omien sanojen mukaan äänekäs perhe". Koulunsa aloittava reipas nuorimies ja isosisko, perheen äiti ja isä ja hamsteri.
Otettiin kunnon harjoitukset viikonloppuna. Koska mulla ei ole lapsenlapsia, vain näitä koirien lapsia,
jännitin tapaamista, mutta ihan turhaan; Bruno valloitti heidät ja he Brunon. Brunon pikkuisäntä valloitti minut tykkäämällä mun laskiaispullista. Osasivat tehdä oikeita kysymyksiä ja toivat tulevalle pennulleen lelun, josta muuten näkyy tuossa kuvassa punainen pipo ja hännäntöpö, siitä taisi tulla Brunon unilelu, niin ainakin päättelen sen rennosta nukkumistyylistä uuden kaverinsa kanssa. Sen pikkuhaukku vie mukanaan uuteen kotiinsa ja lähtee täältä toki muutakin synnyinkodilta tuoksuvaa tavaraa. Jatkamme vielä muutamaan kertaan tutustumisharjoituksia. Bruno ja uudet ihmiset tapaavat vielä ainakin pari kertaa ennen muuttoa. Siihen mennessä olemme ehtineet käydä monia tärkeitä kysymyksiä läpi. Usein nimittäin uuden pennun hakijat ovat niin innoissaan pentua hakiessaan, että puhutut asiat jäävät innostuksen alle. Nämä ovat onneksi koiraihmisiä!
